Kaikkonen löi pöytään epäluottamuslauseen ja vaati hallitukselta ulkopolitiikan konkelon avaamista
Keskusta ei ollut mukana SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton Palestiina-välikysymyksessä, mutta puolue esittää hallitukselle epäluottamusta siitä, että se ei ole kyennyt muodostamaan Suomelle yhtenäistä linjaa Lähi-idän politiikan ja Palestiinan suhteen.
Asiasta kertoi keskustan ryhmäpuheen välikysymyskeskustelussa pitänyt puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Kaikkosen mukaan keskusta ei liittynyt välikysymykseen Palestiinan tunnustamisesta ennen muuta siksi, että puolue haluaa varjella kansallista yhtenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
– Emme ole pitäneet välikysymyksiä hyvänä välineenä ratkoa kansallisesti merkittäviä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksia, Kaikkonen sanoi eduskunnassa.
Kaikkosen mukaan parasta olisi, että Suomen ulkopolitiikkaa johtavat tahot eli tasavallan presidentti Alexander Stubb ja valtioneuvosto istuisivat alas ”niin pitkäksi aikaa, että yhteinen linja löytyy”.
– Tällä vaalikaudella nähdyt ulkopolitiikan konkelot ovat olleet poikkeuksellisia ja hämmästyttäviäkin. Vastuu yhteisen linjan löytymisestä kuuluu maan hallitukselle ja ennen muuta pääministerille, ja maan hallituksen on pystyttävä vastuunsa hoitamaan. Tätä odotamme ja tätä edellytämme, Kaikkonen totesi.
Hän katsoo, että Suomen ulkopolitiikan vakaa ja ennustettava linja on viimeisten kuukausien aikana horjunut.
– Se ei ole ollut Suomen kansainvälisen aseman kannalta toivottava kehitys. Tasavallan presidentin ja hallituksen yhteisestä ulkopoliittisesta linjasta ei voi syntyä epäselvyyttä, ei kotimaassa eikä maailmalla.
Kaikkonen huomautti, että YK:n yleiskokous oli ja meni, mutta epäselvyys Suomen linjasta näyttää jatkuvan.
– Keskustan mielestä Suomella ei voi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kahta linjaa. Suomella voi olla vain yksi linja, Suomen linja.
– Pääministerin vastauksessaan hahmottelema ehdollisuus tunnustamisessa ei ratkaise eroa hallituksen ja tasavallan presidentin linjan välillä, Kaikkonen näki.
Presidentti Stubb on sanonut olevansa valmis Palestiinan tunnustamiseen, jos saisi sitä koskevan hallituksen esityksen.
Keskusta toteaa, että viime viikkoina useat valtiot ovat tunnustaneet Palestiinan valtion. Puolueen mukaan olisi perusteltua, että Suomi liittyisi syksyn aikana tähän joukkoon.
Keskustakin kannattaa ehdollista Palestiinan tunnustamista eli sitä, että se tehdään vasta sitten, kun Hamas ei enää kuulu Palestiinan hallintoon.
– Tästä alkaa olla laaja kansainvälinen yhteisymmärrys. Yhtä lailla tärkeää on järjestön täysi aseistariisunta ja panttivankien vapauttaminen, Kaikkonen sanoi.
Keskustajohtajan mukaan Israelilla on perusteltuja turvallisuushuolia, ja kahden valtion mallin on pystyttävä takaamaan sekä Israelin että Palestiinan turvallisuus ja tulevaisuus.
– Ratkaisu tarvitsee laajan tuen kansainväliseltä yhteisöltä. Äskettäin hyväksytty New Yorkin julistus antaa tälle käyttökelpoisen pohjan.
Kaikkonen totesi, että Israelilla on täysi oikeus puolustautua terrorismia vastaan, mutta sen voimatoimet Gazassa ovat olleet raskaasti ylimitoitettuja.
– Yli 65 000 kuollutta ja valtava määrä loukkaantuneita, suurelta osalta naisia ja lapsia, on kertakaikkisen kohtuutonta ja kertakaikkisen väärin.