Kahta tutkijaa syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta kollegaansa kohtaan

Kotimaa

Kahta tutkijaa syytetään valheellisten tietojen levittämisestä kollegastaan, joka vuonna 2018 oli tulossa vanhemman tutkijan virkaan Turun yliopistoon. Syyttäjän mukaan he syyllistyivät törkeään kunnianloukkaukseen ja törkeään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.

Syytetyt ovat syyttäjän mukaan levittäneet laajasti väitteitä, että kollega olisi syyllistynyt naisopiskelijoiden seksuaaliseen häirintään aiemmassa työpaikassaan, Yhdysvalloissa toimivassa yliopistossa.

Sekä kosmologi Syksy Räsänen että toinen syytetty kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Turun yliopisto purki Yhdysvalloista tulleen tutkijan työsuhteen helmikuussa 2018. Sittemmin käräjäoikeus määräsi yliopiston maksamaan tälle korvauksena 20 kuukauden palkkasumman.

Kunnianloukkausjutussa pidettiin tiistaina valmisteleva istunto Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.