Israelin ja Hamasin väliset aseleponeuvottelut ovat alkaneet Qatarissa
Israelin ja äärijärjestö Hamasin väliset aseleponeuvottelut ovat alkaneet Qatarin Dohassa. Asiasta kertoo palestiinalainen virkamies uutistoimisto AFP:lle.
Virkamiehen mukaan neuvotteluissa käsitellään Gazan aselevon toimeenpanomekanismeja sekä vankienvaihtoa. Neuvottelut alkoivat illalla puoli kymmeneltä Suomen aikaa.
Hamas on pyrkinyt hakemaan Yhdysvaltain tukemaan aselepoehdotukseen joitakin muutoksia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi sunnuntaina, ettei hänen maansa voi hyväksyä Hamasin ehdotuksia.
Hamas ei ole kertonut julkisuudessa tarkempia yksityiskohtia vastauksestaan aselepoehdotukseen. Palestiinalaislähteet ovat kuitenkin kertoneet uutistoimisto AFP:lle, että Hamas on esittänyt vaatimuksia liittyen muun muassa Israelin vetäytymiseen alueelta sekä YK-johtoisen avustustoiminnan jatkamiseen Gazassa.
Sunnuntaina palestiinalainen virkamies kertoi vielä AFP:lle, että Hamas haluaa saada Rafahin rajanylityspaikan avattua, jotta sitä kautta voidaan evakuoida haavoittuneita.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvioi, että Gazassa olevien panttivankien vapauttamisesta saadaan hyvällä todennäköisyydellä sopimus äärijärjestö Hamasin kanssa alkavalla viikolla. Hän kommentoi neuvotteluja toimittajille sunnuntaina.
Trumpin on määrä tavata Israelin Netanjahun kanssa Valkoisessa talossa maanantaina. Netanjahuun on kohdistunut viime aikoina enenevässä määrin painetta saada taistelut Gazassa loppumaan ja panttivangit vapautettua.
Israelilaislehti Haaretz julkaisi sunnuntaina analyysin, jonka mukaan tuore aselepoehdotus palvelee Netanjahun omia poliittisia tarpeita. Aselepoehdotuksen välitti Hamasille Qatar, mutta lehden mukaan Netanjahun ja Trumpin hallinnot ovat käytännössä kynäilleet sen yhteistyössä.
Tuorein sopimusluonnos käsittää 60 päivän aselevon, jonka aikana Hamas vapauttaisi Gazasta kymmenen elossa olevaa panttivankia sekä palauttaisi Israelille useita ruumiita. Vastineeksi Israelin on määrä vapauttaa palestiinalaisvankeja.
Gazassa on tiettävästi vielä viitisenkymmentä panttivankia, joista vajaat 30 on Israelin mukaan kuollut. Gazasta vapautettavien määrä vastaa siis noin puolta kaistalla yhä olevista panttivangeista ja Haaretzin mukaan tämä on linjassa Netanjahun vaatimusten kanssa.
Netanjahun koalitiohallituksen äärioikeistolaiset edustajat ovat uhanneet kaataa hallituksen, jos Israel lopettaa taistelut. Netanjahu yrittää lehden mukaan estää tätä tapahtumasta vakuuttamalla heidät siitä, että hän jatkaa taisteluita kahden kuukauden tauon jälkeen.
Neuvotteluja välittävät maat ovat kuitenkin sanoneet, että 60 päivän jälkeen taistelut loppuvat vielä aselepoa pysyvämmin. Tästä välittäjien lupailemasta jatkosta on tarkoitus neuvotella tulevan aselevon aikana.