IL: PS-ministerin avustaja irtisanoutui ja haukkui palkkansa
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps) eduskunta-avustaja Kari Ilkkala on irtisanoutunut tehtävästään, kertoo Iltalehti (IL).
Ilkkala sanoo lehdelle, ettei hänelle maksettu palkka ollut ”missään suhteessa” hänen työpanoksensa kanssa.
– Taloudellisesti projekti osoittautui minulle surkeaksi investoinniksi. Eduskunta-avustajat ovat pääosin törkeän alipalkattuja heille asetettuihin vaatimuksiin ja tehtäviin nähden, Ilkkala sanoo.
Yhtä kansanedustajaa avustavan henkilön kuukausipalkka on tällä hetkellä 2 685 euroa, kahta edustajaa avustavalle maksetaan 3 560 euroa.
Ilkkala avusti Rannetta eduskuntatyössä vuodesta 2019 lähtien, ja hän kertoo lopettaneesa työt elokuun lopussa. Ranne olisi nimittänyt hänet myös poliittiseksi valtiosihteerikseen, mutta nimitys kaatui (IL) Suojelupoliisin turvallisuusselvitykseen.