HS: Murron kasvutyöryhmä esittää perintöveron poistamista
Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtajan Risto Murron johtama kasvutyöryhmä esittää hallitukselle perintö- ja lahjaveron poistamista, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehdelle ehdotuksen sisällöstä kertoo kolme asiasta perillä olevaa lähdettä.
Murron johtaman työryhmän ehdotukset julkistetaan perjantaina. Helsingin Sanomien mukaan ehdotuksessa perintö- ja lahjavero korvattaisiin luovutusvoittoverolla. Luovutusvoittoverotuksessa perintönä saadun omaisuuden arvonnoususta maksettaisiin veroa vasta sitten, kun omaisuus myydään.
Ehdotuksessa toissijainen vaihto on perintö- ja lahjaveron sääntöjen rukkaaminen.
Työryhmä ehdottaa myös yritysten sääntelyn keventämistä eri tavoilla. Ehdotuksessa ei kuitenkaan ole mukana yhteisöveron tai suurituloisten ansiotuloverotuksen tuntuvaa keventämistä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) asetti Murron työryhmän syksyllä ja pyysi sitä valmistelemaan konkreettisia ratkaisuehdotuksia, joilla hallitus voi vauhdittaa yksityisen yrityssektorin kasvua.
Perintö- ja lahjavero tuotti viime vuonna 1,25 miljardia euroa.