Hirmumyrsky Yagi jatkaa kohti Vietnamia
Kiinassa eteläisellä Hainanin saarella ainakin kaksi ihmistä on kuollut ja liki sata loukkaantunut hirmumyrsky Yagin jäljiltä, kertoo valtiollinen media
Uutistoimisto Xinhuan mukaan hirmumyrsky aiheutti Hainanilla rankkasateita ja lähes 64 metriä sekunnissa puhaltaneita tuulenpuuskia. Hainanilta oli evakuoitu Yagin tieltä noin 460 000 ihmistä.
Myrsky saapui Hainanille perjantaina. Kiinan valtiollisen televisioyhtiön CCTV:n mukaan Hainanin suurin lentokenttä Haikou oli suljettuna lauantai-iltapäivään saakka paikallista aikaa myrskyn vuoksi. Hainan on suosittu lomakohde.
Myös Hainanin naapurimaakunnassa Guangdongissa evakuoitiin pitkälle yli puoli miljoonaa ihmistä myrskyn tieltä.
Aiemmin tällä viikolla Filippiineillä Yagi aiheutti ainakin 13 ihmisen kuoleman.
Seuraavaksi Yagin odotetaan liikkuvan etelään Vietnamiin Halonginlahdelle, joka kuuluu YK:n kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintökohteisiin.