Helsinki Pride ei hyväksynyt keskustaa ja kokoomusta kumppaneiksi – Keskustan Rantamaula: Surullisen epäonnistunut päätös
Kokoomuksen ohella myöskään keskustaa ei hyväksytty tänä vuonna kumppaniksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtumaan. Asian vahvistaa STT:lle keskustan Helsingin piirin puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula.
Helsinki Pride -yhteisön mukaan kumppanien valinnassa kriittisenä kysymyksenä oli translain uudistukseen liittyvä keskustelu ja puolueiden äänestyskäyttäytyminen.
Osa keskustan ja kokoomuksen kansanedustajista äänesti uudistusta vastaan, kun eduskunta alkuvuodesta hyväksyi uuden translain. Keskustan kansanedustajista 13 äänesti translain uudistusta vastaan ja 12 sen puolesta. Kokoomuksesta uudistusta vastaan äänesti 10 ja puolesta 26 kansanedustajaa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi olevansa pahoillaan siitä, ettei puolue pääse tänä vuonna yhteisökumppaniksi Helsinki Prideen. Orpo sanoi tiistaina hallitusneuvotteluihin mennessään pitävänsä päätöstä poliittisena ja erikoisena.
Keskustan Helsingin piirin Rantamaulan mukaan piirijärjestö sai tiedon päätöksestä maanantaina. Helsinki Pride perusteli päätöstä muun muassa keskustan kansanedustajien äänestyskäyttäytymisellä translain uudistuksessa.
Rantamaula pitää Priden järjestäjien päätöstä ”surullisen epäonnistuneena”.
– Jos tällä oli tarkoitus näpäyttää esimerkiksi translain äänestyskäyttäytymisestä, niin tässä mentiin kyllä liian pitkälle. Minusta Priden järjestäjiltä surullisen epäonnistunut päätös.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta kommentoi Twitterissä , että päätös sulkea kokoomus ja keskusta ulos yhteistyökumppaneista on ollut keskustelun perusteella hyvin tehokas keino rakentaa vastakkainasettelua.
– Päätöksestä hyötyvät ainakin Pridea vastustavat tahot, mutta vielä on epäselvää, miten se edistää vähemmistöjen oikeuksia, Vuorelma kirjoittaa.