Hävittäjähankkeen ohjelmajohtaja: Väitteet puolueellisuudesta vaarantavat Suomen mainetta

Hävittäjät

HX-hankkeen ohjelmajohtajan Lauri Purasen mukaan väitteet hävittäjähankinnan korruptoituneisuudesta vaarantavat Suomen mainetta kansainvälisesti.

Puranen kirjoittaa blogissaan kokevansa väitteet myös erittäin loukkaaviksi hankkeessa työskentelevän suuren asiantuntijajoukon puolesta.

Suomen Kuvalehti uutisoi eilen nimettömän lähteen perusteella, että hävittäjähankkeessa pyrittäisiin suosimaan amerikkalaista F-35-hävittäjää. Lisäksi Puolustusvoimain entisen komentajan Jarmo Lindbergin väitettiin pyrkineen vaikuttamaan Lockheed Martinin ehdokkaan hyväksi vielä virassa ollessaan.

Purasen mukaan hankkeessa ei ole havaittu tarkoitushakuisia vaikuttamisyrityksiä puolustushallinnon sisällä eivätkä viisi hävittäjätarjoajaa ole valittaneet ongelmista tasapuolisuudessa.

– HX-tarjoajat ovat kokeneita toimijoita ja olleet mukana lukuisissa tarjouskilpailuissa, ja tiedän, että tasapuolisuutta valvotaan tarkasti myös tarjoajien toimesta, Puranen kirjoittaa.

Epäkohtia ei ole Purasen mukaan myöskään havaittu HX-hankkeen ulkopuolisesta laadunvalvonnasta vastaavan tilintarkastusyhtiö Deloitten seurannassa.

Puranen myös kiistää tiedon tahallisen pimittämisen poliittisilta päättäjiltä. Hänen mukaansa eduskunta ja sen valiokunnat sekä maan korkein poliittinen johto on pidetty kattavasti tietoisena hankkeesta ja esityksissä on käsitelty myös turvaluokiteltua tietoa.

– Neuvotteluprosessi on vielä kesken kaikkien tarjoajien kanssa, joten eri kandidaattien välisiä vertailuja ei voi tehdä eikä niitä ole tehty eikä siten myöskään kenellekään esitelty. Kukaan kandidaateista ei siis ole johdossa eikä kukaan ole viimeisenä, Puranen muistuttaa.