Havis Amanda saa tänään perinteisesti ylioppilaslakin päähänsä – teemana Itämeri
Vappuaattoa vietetään tänään ympäri Suomea.
Helsingissä ylioppilaslakin saa perinteisesti Havis Amandan eli Mantan patsas Kauppatorin kupeessa. Tänä vuonna Havis Amandan lakittaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY).
Mantan lakitus kerää Mantan aukiolle ja Esplanadille peräti 80 000 juhlijaa vuosittain. Tänä vuonna Mantan lakituksen teemana on Itämeri.
Havis Amanda kuvaa merestä eli tarkemmin Itämerestä nousevaa Helsinkiä.
HYY:n mukaan Suomen rannat ovat Itämeren roskaisimmat.
– Asiaa ei ainakaan auta se, että vappu on kaikista roskaisinta aikaa Helsingissä, HYY toteaa.
HYY muistuttaakin pitämään huolen roskien lajittelusta myös vappujuhlinnan aikana. Myöskään tupakan tumppeja tai muita roskia ei saa heittää hulevesikaivoon. Ne nimittäin päätyvät sellaisenaan Itämereen, HYY kertoo.
Helsingin lisäksi patsaita lakitetaan tänään myös ainakin Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Lisäksi vappuaattoa vietetään ympäri Suomen erilaisin vappuriennoin esimerkiksi vapputoreilla.