Hallitus esittää vammaispalvelulain voimaantulon siirtämistä vuoden 2025 alkuun
Hallitus esittää vammaispalvelulain voimaantulon siirtämistä, jotta lain soveltamisalaa voidaan tarkentaa. Uudeksi voimaantulon ajankohdaksi esitetään vuoden 2025 alkua.
Hallitusneuvotteluissa päätettiin, että vammaispalvelulain voimaantuloa siirretään vuodella lokakuuhun 2024. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan voimaantulo vuodenvaihteessa helpottaa palveluiden järjestämistä, tietojärjestelmämuutosten tekemistä, hyvinvointialueiden rahoitusta sekä vammaispalveluiden tilastointia. Lisäksi se antaa lisäaikaa säännösmuutosten huolelliselle valmistelulle ja vaikutusten arvioinnille.
Alun perin lain oli tarkoitus tulla voimaan jo tämän vuoden lokakuussa. Vammaispalvelulaki vietiin edellisellä hallituskaudella läpi vaalikauden loppumetreillä. Eduskunnassa lakiin tehtiin runsaasti muutoksia, jolloin muutoksista ei tehty vaikutusarviointeja.
Hallitus aikoo antaa erillisen esityksen lain soveltamisalan tarkentamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan vammaispalvelulaki säilyisi vammaisille tarkoitettuna erityislakina.
Hallitusohjelman mukaan koko uudistuksen vuosittainen kustannusvaikutus nykytilanteeseen verrattuna saa olla korkeintaan 100 miljoonaa euroa.
Aiemmin hyväksytyn vammaispalvelulain eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten myötä uuden vammaispalvelulain toimeenpanoon varattiin lopulta rahoitusta 25,2 miljoonaa euroa vuonna 2024, 32,4 miljoonaa euroa vuonna 2025, 35,5 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 35,9 miljoonaa euroa vuonna 2027.
Hallitusohjelman kirjaus vuosittaisesta 100 miljoonan euron kustannusvaikutuksesta tarkoittaa siis sitä, että soveltamisalan rajauksen jälkeenkin uuden vammaispalvelulainsäädännön toimeenpanoon on käytettävissä enemmän rahoitusta kuin hyväksytyn lain perusteella on varattu.