Fifa ryhtyy kurinpitotoimiin naispelaajaa suudellutta jalkapallopomo Luis Rubialesia kohtaan
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on ilmoittanut käynnistävänsä kurinpitomenettelyn Espanjan jalkapalloliiton pomon Luis Rubialesin toiminnasta. Rubiales suuteli Espanjan pelaajaa suulle sunnuntaina jalkapallon naisten MM-finaalin mitalien jaossa.
Espanjan naisten jalkapalloliigasta todettiin keskiviikkoiltana, että Rubiales tulisi erottaa tehtävästään. Myös Espanjan pääministeri on kritisoinut kuluvalla viikolla Rubialesin toimintaa julkisesti. Lisäksi muun muassa Real Madridin valmentaja Carlo Ancelotti sanoi, ettei pidä Rubialesin käytöstä sopivana.
– En tiedä, aikooko hän irtisanoutua. Toivon kuitenkin, että hän tekee oikean päätöksen, Ancelotti sanoi TT:n mukaan.
Suudelman kohteena ollut espanjalaistähti Jennifer Hermoso julkaisi keskiviikkona Espanjan ammattijalkapalloilijoiden yhdistys Futpron kanssa yhteisen lausunnon, jossa kehotettiin ryhtymään toimiin Rubialesia kohtaan.
– Pyrimme varmistamaan, että sellaiset teot, joita olemme nähneet, eivät jää rankaisematta ja naisjalkapalloilijoita suojellaan teoilta, joita meidän mielestämme ei voida hyväksyä, lausunnossa kerrottiin.
Espanjan jalkapalloliitto on ilmoittanut pitävänsä asiaa käsittelevän ylimääräisen kokouksen perjantaina.