Espanjan pääministeri nuhteli jalkapallopomoa naispelaajan suutelemisesta
Espanjan jalkapalloliiton pomo Luis Rubialesin anteeksipyyntö Jennifer Hermoson suutelusta oli ”riittämätön”, sanoi maan pääministeri Pedro Sanchez lehdistötilaisuudessa tiistaina.
Kun Espanjan naiset olivat voittaneet MM-kultaa sunnuntaina, Rubiales suuteli palkintojenjaossa Hermosoa suulle.
– Näkemämme teko oli sopimaton. Mielestäni Rubialesin anteeksipyyntö oli riittämätön ja jopa asiaton. Hänen on mentävä pidemmälle, Sanchez vastasi median kysymykseen.
Rubiales pahoitteli tekoaan maanantaina Espanjan jalkapalloliiton videolla, joka julkaistiin useissa kansainvälisissä medioissa. Samalla hän kuitenkin vakuutti, että tapahtunut oli luonnollista.
Aiemmin maanantaina hän oli perustellut kantaansa paljon jyrkemmin.
– Idiootteihin ja tyhmiin ihmisiin ei pitäisi kiinnittää huomiota. Se oli pusu, jolla kaksi ystävää juhlivat jotakin, hän kuvaili Cope-radiokanavalla.
Hermoso kuvasi palkintojenjaon jälkeen pukukopissa Instagram-liveä, jonka aikana hän sanoi, ettei ”oikein tykännyt siitä”.
Myöhemmin pelaaja kehui Rubialesia Espanjan jalkapalloliitolle.
– Pomolla ja minulla on erinomaiset välit. Hänen käytöksensä on ollut ensiluokkaista, ja se (suudelma) oli luonnollinen kiitollisuuden ele.
Rubialesin mukaan hän tulee hyvin toimeen kaikkien joukkueen jäsenten kanssa. Muita kultamitalisteja hän onnitteli halaamalla tai suutelemalla poskelle.
Myös Espanjan kulttuuri- ja urheiluministeri Miquel Iceta on kritisoinut jalkapallopomoa.