Eväspussi koululta, ruokarahaa sitä tarvitseville vai jotain muuta – ministeriön väljät ohjeet kouluruuan järjestämisestä herättävät hämmennystä kunnissa

Etäkoulua käyvien lasten ja nuorten kouluruokailun järjestäminen on aiheuttanut viime viikkoina kunnissa päänvaivaa.

Askolan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sanna Kurki (kesk.) olisikin päättäjänä kaivannut ministeriöltä selkää toimintaohjetta.

– Nyt on ollut paljon vääntöä siitä, onko kouluruoka järjestettävä ja jos niin miten. On tietysti hyvä, että kunnilla on itsenäistä päätösvaltaa, mutta tällaisessa erikoisessa tilanteessa yksiselitteiset minimivaatimukset helpottaisivat ja säästäisivät aikaa, hän sanoo.

Keskiviikkona Askolassakin päätettiin jakaa avustusta hakeville perheille maksusitoumuksia ruokakauppaan.

– Tähän vaihtoehtoon päädyttiin, jotta minimoitaisiin turhia kontakteja.

Kurjen mielestä maksuton kouluruoka on hyvä juttu, mutta näin poikkeustilanteissa hän perään kuuluttaa myös ihmisten omaa vastuuta itsestä ja läheisistä.

– Ymmärrän, että on perheitä, jotka ovat riippuvaisia kouluruuasta. Poikkeustilanne ehkä tekee sen, että tällaisia perheitä tulee olemaan entistä enemmän lomautusten ja yritysten konkurssien vuoksi. Toivoisin silti, että kaikki ne, jotka kykenevät itse järjestämään ruokailun, ottaisivat kunnan avun viimesijaisena vaihtoehtona.

Hän korostaa, ettei avun tarvetta pidä kenenkään hävetä eikä toisaalta paheksua tukeen turvautumista.

– Sekin pitää muistaa, että säästäminen väärässä kohdassa voi lisätä kustannuksia myöhemmässä vaiheessa.

Kurjen laskelmien mukaan kouluruoka-avustus maksaa Askolan kunnalle noin 60 000 euroa.

– Se on tietysti aika pieni summa, mutta kun tiedetään, että jo muutenkin heikoissa kantimissa ollut kuntatalous joutuu entistä lujemmalle koronan vuoksi, nyt pitäisi miettiä uusia menoja mahdollisimman tarkkaan.

Perusopetuslain lähtökohta on selvä: opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty maksuton ateria.

Poikkeusaikanakin kouluruokailu on ministeriön ohjeen mukaan järjestettävä niille oppilaille, jotka osallistuvat lähiopetukseen ja etäopetuksessa oleville oppilaille siinä laajuudessa kuin se on mahdollista toteuttaa.

Yhtä monitulkintainen oli opetusministeri Li Anderssonin (vas.) keskiviikkona asiasta antama lausunto asiaan:

– Suosittelen opetusministerinä voimakkaasti, että kaikissa kunnissa kartoitetaan kotona opiskelevien lasten tarvetta kouluruokaan, ja järjestetään kouluruokailu kunnalle sopivalla tavalla kaikille sitä tarvitseville lapsille ja nuorille, hän sanoi.

Opetushallitus puolestaan toteaa, että kouluaterian merkittävyyden takia olisi tärkeää, että ateria voitaisiin tarjota mahdollisimman laajasti myös muille kuin lähiopetuksessa oleville.

Kunnat ovat tulkinneet väljiä ohjeita hyvin monella tavalla. Myös toteutustavat ovat kirjavia: valmiita ruoka-annoksia tai -kasseja jaetaan kotiovelle tai niitä saa noutaa, myönnetään iso tai pieni maksusitoumus tai jaetaan selvää rahaa. Osassa kunnista kaikilla on mahdollisuus syödä koululla ja on niitäkin kuntia, jotka eivät ole järjestäneet lounasta mitenkään.

Toiset jakavat evästä tai ruokarahaa kaikille perusopetuksen ja jopa keskiasteen oppilaille. Toisissa taas ruuansaajien joukkoa on rajoitettu iän tai tarveharkinnan nojalla.

Jotkut kunnat polkaisivat kouluruokajakelun käyntiin lähes heti etäopetuksen käynnistyttyä, osassa väännetään edelleen vaikkapa siitä, kenen asiasta pitäisi päättää; hallituksen, lautakunnan vai virkamiehen.

Ministeriön ja aluehallintoviraston kunnille tekemän kyselyn perusteella hieman alle puolet Suomen kunnista järjestää kaikille halukkaille oppilaille kouluruokailun poikkeusolojen aikana.

Mäntsäläläinen kunnanvaltuutettu ja Lapsiperheiden Etujärjestön puheenjohtaja Roberta Fabritius (kesk.) pahoittelee ministeriön ohjeistuksen epämääräisyyttä.

– Nyt monissa kunnissa menee valtavasti aikaa siihen, että etsitään porsaanreikiä, joiden perusteella kouluruokailua ei tarvitsisi järjestää, hän toteaa.

Resursseja syö myös se, että joka paikassa erikseen sorvataan omia kouluruokailun toteuttamismalleja.

Huonoin vaihtoehto on, että kouluruokailua ei järjestetä ollenkaan.

– Kouluruoka on merkittävä ennaltaehkäisevä palvelu, johon kannattaisi nyt laittaa paukkuja, kun perheet ovat muutenkin vaikeassa tilanteessa. Moni lapsi voi olla vaarassa jäädä ilman lämmintä ruokaa, Fabritius painottaa.

Ongelmallista on sekin, jos ruuan saamiseksi pitää osoittaa erityisiä syitä. Joissakin kunnissa on jopa vaadittu vanhempien tulotietoja sen selvittämiseksi, tarvitseeko perhe kouluruokaa.

– Tällainen nostaa kynnystä. Moni ei kehtaa hakea ruokaa, vaikka tarvitsisikin.

Mäntsälässä jaetaan perheille ruokakassit kerran viikossa erityisen tarpeen perusteella. Perhe määrittelee itse, onko tarve ruokakassille erityinen.

Jyväskyläläinen varavaltuutettu ja järjestöaktiivi Minna Mustonen (kd) tunsi niin suurta huolta lapsista ja perheistä, että hän ryhtyi perin pohjin selvittämään kouluruokaoikeuden perusteita.

Hän otti asiasta yhteyttä myös ministeriöön, kun useissa kunnissa tunnuttiin katsottavan, ettei järjestämisvastuuta ole.

– Erityisavustaja Niina Jurvalta saamani vastauksen mukaan poikkeusolot eivät ole poistaneet lain mukaista oikeutta maksuttomaan kouluateriaan, hän kertoo.

Ministeriö ei pitänyt myöskään asiallisena sitä, että kunta penää vanhemmilta tulotietoja vähävaraisuuden todistamiseksi.

Mustonen muistuttaa, että osalle lapsista kouluruoka voi olla ainoa kunnollinen ateria.

– Moni kunta käyttää vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hyväkseen ministeriön epäselvää ohjeistusta, hän harmittelee.

Mustosen mielestä olisi erittäin tärkeää varmistaa kouluruoka kaikille ilman rajauksia. Näin on toimittu hänen kotikaupungissaan Jyväskylässä, jossa jokainen koululainen saa kerran kuussa ruokakassin.

– Ihmettelen kuntien kankeutta tässä asiassa. Jos kriisin aikana ei tueta perheitä, lasku voi langeta myöhemmin moninkertaisena, hän sanoo.