EU on seilannut kriisistä toiseen – Nyt pitäisi palata perusasioiden ääreen, sanovat asiantuntijat
Siniset valot välkkyvät levottomasti keskellä öistä risteystä.
Poliiseilla on rynnäkkökiväärit. He huutelevat ranskankielisiä ohjeita tiukalla äänensävyllä.
Jokainen auto tutkitaan, jokaiselta kävelijältä kysytään, minne olet menossa.
Kello näyttää 02:15. Joulukuun 12. päivän ensi tunnit vuonna 2018 ovat Ranskan Strasbourgissa täynnä järkytystä ja hämmennystä.
Satun olemaan kaupungissa työmatkalla, kun siellä tapahtui terrori-isku. Viisi ihmistä kuolee, 11 haavoittuu. Yksi uhreista menehtyy ravintolamme lattialle.
Ohi jyrisee kaksi armeijan kuorma-autoa, joiden lavalla istuu vakavailmeisiä sotilaita. Jossain pimeällä taivaalla säksättävät helikopterit. Tunnelma muistuttaa sotatilaa.
Kun EU-kansalaisilta kysytään, mikä heitä huolettaa, kärkeen nousee terrorismi.
Turvallisuus mainitaan eurobarometreissä myös usein. Sekin liittyy keskeisesti teemaan. Eikä se ole ihme. Eurooppalaisiin siviilikohteisiin on isketty viime vuosina liian monta kertaa.
Strasbourgissa isku osuu tietyllä tavalla Euroopan unionin sydämeen.
Kaupungissa sijaitsee europarlamentin päärakennus. Iskun aikaan on meneillään täysistuntoviikko. Kaupunki kuhisee EU-väkeä: meppejä, poliitikkoja, virkamiehiä, toimittajia.
Strasbourg sijaitsee Saksan ja Ranskan rajalla kuin symbolina siitä, että kahdessa maailmansodassa verivihollisina olleet maat ovat sitoutuneet rauhan rakentamiseen ja yhteistyöhön.
Terrori-iskut eivät kuitenkaan ole olleet EU:ta hajottava voima, päinvastoin, sanoo yliopistotutkija Timo Miettinen Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta.
Miettisen mukaan iskut ovat lisänneet jäsenmaiden solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Samalla ne ovat tuoneet esiin tarpeen valtioiden rajoja ylittävän viranomaisyhteistyön tiivistämisestä.
Strasbourgin iskujen jälkeisenä päivänäkin europarlamentti tekee yhteistyön lisäämiseen liittyviä päätöksiä. Asia oli kirjattu parlamentin ohjelmaan jo kauan ennen kuin iskusta tiedettiin mitään.
Miettisen mukaan terrorismi kuitenkin liittyy osaltaan EU:n keskeisimpään haasteeseen: kysymykseen siitä, mitä koko unioni on ja mitä se aikoo olla tulevaisuudessa.
Maailma EU:n ympärillä on pyörähdellyt monta kertaa uuteen asentoon viimeisten vuosien aikana.
Kiinasta on tullut kansainvälistä sopimuspohjaista kaupankäyntiä haastava talousmahti, Yhdysvallat käpertyy protektionistiseen maailmankuvaansa, Venäjä uhittelee voimapolitiikallaan, Lähi-itä on kuuma ja levoton, Afrikka arvaamaton.
– Muuttuneessa tilanteessa EU:n luonne kaipaa selkiyttämistä. Onko se vain talousunioni vai pitäisikö sen olla enemmän, esimerkiksi turvallisuusunioni, Miettinen pohtii.
Kohtalon kysymyksiä ovat Miettisen mukaan brexit ja EU:n budjettineuvottelut.
– Britannia on ollut EU:ssa iso sotilaallinen ja taloudellinen mahti. Mitä sitten tapahtuu, kun Britannia lähtee?
Nyt jo lausuntokierroksella olevassa budjetissa painopistettä on Miettisen mukaan siirretty sisäisestä alue- ja maatalouspolitiikasta naapuruuspolitiikkaan.
– Se osoittaa, että unionissa nähdään tarvetta olla vahvempia myös suhteessa lähialueisiin, esimerkiksi Turkkiin, Ukrainaan, Lähi-itään ja Afrikkaan.
Kriiseistä on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana EU:n perusolotila. Ne ovat nakertaneet unionin yhtenäisyyttä syvältä.
Kaiken alkupiste voidaan Miettisen mukaan ajoittaa kymmenen vuoden takaiseen aikaan, jolloin eurokriisi puhkesi kansainvälisen finanssikriisin myötä.
Kreikka ajautui katastrofin partaalle, Portugali, Irlanti, Espanja ja Kypros olivat nekin lähellä konkurssia. Koko valuuttaunioni uhkasi hajota.
Eurooppa jakautui tiukkaa talouskuria puolustavaan pohjoiseen ja elvytystoimia peräänkuuluttavaan etelään. Jako näkyy voimakkaasti myös EU:n peruspilareiden Saksan ja Ranskan välissä.
Kun talouskriisi hiljalleen väistyi, Eurooppaan alkoi valua kiihtyvällä tahdilla turvapaikanhakijoita. Tuli uusi kriisi uudenlaisine ilmiöineen.
Samaan aikaan Itä-Euroopan maat ovat pullikoineet avoimesti unionin yhteisiä arvoja, kuten oikeusvaltioperiaatetta vastaan.
Kriisit ovat kärjistäneet esiin ristiriidan siitä, että toisaalta EU:n koetaan puuttuvan liikaa kaikkeen, mutta samalla sen keinot suitsia ongelmia ovat puutteelliset.
– EU elää eräänlaista uuden etsinnän aikaa. Pinnan alta yritetään päästä pois ja miettiä keinoja, miten jatkossa selvitään. Onko vastaus jäsenvaltioiden eriytyminen vai integraation syventäminen? Ne ovat isoja kysymyksiä, Miettinen summaa.
Loputtomat kriisit ovat sataneet ennen kaikkea oikeistopopulistien laariin. Nationalismin ja äärioikeistolaisuuden nimiin vannovat puolueet ovat nousseet isoiksi jäsenmaiden parlamenteissa.
Oikeistopopulisteille povataan menestystä myös sunnuntaina pidettävissä eurovaaleissa. Pelkona on, että ne kykenevät jumittamaan EU:n päätöksentekoa.
Ilmiöstä ei kuitenkaan ole välttämättä syytä huolestua liikaa, sanoo ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista.
Jokelan mukaan oikeistopopulistit saivat tuntuvan voiton jo vuoden 2014 EU-vaaleissa, mutta he ovat olleet EU-parlamentissa hajallaan. Heillä ei ole edes yhteistä ryhmää, vaan he jakautuvat aika erilaisiin porukoihin.
Perussuomalaiset kuuluvat ryhmistä maltillisimpaan, ECR:ään.
Kovin yhtenäistä ryhmää oikeistovoimista on turha odottaa nytkään. Ja vaikka he yhteisen sävelen joissakin asioissa löytäisivätkin, ei sekään Jokelan mukaan tarkoita välttämättä mitään dramaattista.
– Eivät he kaikkea valtaa parlamentissa saa, sillä edelleen isoille EU-myönteisille puolueille ennustetaan selkeää enemmistöä.
Jako on kuitenkin olemassa ja se tuntuu. Perinteiset puolueet asettuvat yhdessä oikeistopopulisteja vastaan.
Jokelan mukaan merkittävämpää saattaa olla kuitenkin se, että oikeistopopulistit ovat jo mukana monissa jäsenmaiden hallituksissa. Se vaikuttaa EU:n ministerineuvoston ja jäsenmaiden johtavista koostuvan Eurooppa-neuvoston toimintaan.
Heinäkuun alussa EU-puheenjohtajamaaksi tuleva Suomi johtaa näitäkin elimiä ensi syksyn ajan.
– Nyt kaivataan arvokeskustelua, entinen keskustameppi Riikka Pakarinen linjaa.
Hän on kokenut EU-toimija: europarlamentissa istutun kauden 2009–2014 lisäksi Pakarinen on työskennellyt kaksi vuotta pääministeri Juha Sipilän EU-asioiden neuvonantajana.
Pakarinen vastasi myös keskustan eurovaaliohjelmasta. Nykyään hän toimii Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden toimitusjohtajana.
Nyt EU-maissa pitäisi Pakarisen mukaan palata peruskysymyksiin: miksi koko unioni on olemassa, miksi siihen on liitytty, mitä ovat sen arvot.
Pohjalta löytyy sellaisia isoja teemoja kuin demokratia, vapaus, tasa-arvo, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. Niistä löytyy Pakarisen mielestä myös suunta siihen, mihin unionia pitäisi kehittää.
– Sekin on käsittämättömän iso asia, että olemme voineet rakentaa tällaisen Euroopan maailmansotien ja kylmän sodan jälkeen. Siitä puhutaan liian vähän, Pakarinen pohtii.
EU:n kriiseihin keskusta tarjoaa ratkaisuksi pragmaattista eli käytännönläheistä otetta. Ongelmia voidaan torjua, kun järjestelmä luodaan vahvaksi, Pakarinen korostaa.
– Unionin pitäisi etsiä pysyvämpiä ratkaisuja, että se olisi vahvempi silloin, kun kriisit taas lyövät voimakkaasti päälle.
Esimerkeiksi Pakarinen nostaa talousasiat ja maahanmuuton.
Edelleen keskeneräinen, hyvin hitaasti edennyt pankkiunioniprojekti pitäisi hänen mukaansa ensi sijassa saattaa loppuun. Keskusta haluaa näyttää myös ”varovaisen vihreää valoa” talletussuojajärjestelmälle, mutta vasta pitkällä aikavälillä ja sovittujen reunaehtojen täyttyessä.
Maahanmuuton kohdalla keskusta haluaa kohdentaa apua voimakkaammin lähtöalueille ja pakolaisleireille.
Jäsenmaiden keskinäistä taakanjakoa pitäisi myös kehittää ja ulkorajojen valvontaa olisi syytä tehostaa. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautukset pitäisi nekin saada toimimaan paremmin.
– Nämä ovat vaikeita aiheita ja ne jakavat jäsenmaita, mutta selkeän järjestelmän luominen on ainoa tie siihen, että asiat saadaan toimimaan, Pakarinen sanoo.
Tulevaisuutta ajatellen unionin pitäisi Pakarisen mukaan kiinnittää huomiota lähtömaiden tilanteeseen. EU on sen verran iso toimija, että sen harjoittamalla kehitysavulla voitaisiin ehkäistä monia tilanteita, jotka ajavat ihmisiä lähtemään Eurooppaan.
– Kun nämä asia saadaan kuntoon, voidaan Euroopassa ottaa enemmän aidosti hätää kärsiviä ihmisiä suoraan pakolaisleireiltä.
Keskustan mukaan EU:ssa pitäisi käydä myös kunnon keskustelu turvallisuuteen ja terrorismiin liittyen siitä, mitä Lissaboniin sopimukseen kirjattu yhteisvastuun artikla tarkoittaa.
Lissabonin sopimus velvoittaa jäsenmaita yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon, jos joku jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi.
– Pariisin terrori-iskun kohdalla artikla toimi, mutta siitä ei ole selvää käsitystä, millaisen suojan se oikeasti antaa, jos johonkin jäsenmaahan kohdistuisi esimerkiksi vieraan vallan hyökkäys, Pakarinen miettii.
EU-parlamentin rakennus putkahtaa esiin sumun keskeltä järkälemäisenä kolossina.
Iskun jälkeinen aamu on Strasbourgissa harmaa. Turvatoimet ovat päärakennuksella normaalia tiukemmat, ihmiset vaitonaisia. Monet halaavat toisiaan.
Arki silti jatkuu. Mepit kiiruhtavat istuntoonsa, avustajat palavereihinsa, toimittajat työhönsä. EU-koneisto ei pysähdy.
– EU on vahvistunut kriiseistä, Jokela sanoo.
– Integraatio on osoittautunut melko sitkeäksi. EU on pystynyt uusiutumaan ja tekemään monia ratkaisuja, jotka ovat vain syventäneet jäsenmaiden yhteistyötä, hän täsmentää.
Esimerkiksi Jokela nostaa euron turvaksi luodun pankkiunionin ja vakausmekanismin. Ne hankkeet tuskin olisivat edenneet, jos talouskriisiä ei olisi tullut.
Huhtikuussa EU-parlamentti päätti yhteisen raja- ja merivartioston perustamisesta. Sitä ei välttämättä olisi saatu aikaan ilman maahanmuuttokriisiä.
Turvallisuusyhteistyötäkin ollaan kehittämässä. Siitä on helppo vetää yhteyksiä geopolitiikan murroksiin.
Poliittiset arvet ja kriisien jälkihoito ovat kuitenkin edelleen kesken. Niissä riittää Jokelan mukaan paljon tekemistä.
– Vaikka EU on instrumenteiltaan vahvempi, niin poliittisesti se elää yhä melkoista ristivetoa, hän kiteyttää.
Timo Miettinen on samoilla linjoilla. EU kehittyy aina kriisien kautta. EU:ta jopa kaivataan paikalle silloin, kun hätä yllättää.
Se näkyy varsinkin rajoja ylittävissä ongelmissa kuten terrorismissa tai ilmastonmuutoksessa. Barometrien mukaan EU-kansalaiset uskovat, että niihin voidaan löytää ratkaisuja nimenomaan EU:n tasolla.
– Koko EU on syntynyt vastauksena erilaisiin kriiseihin. EU:n sisään on rakennettu ajatus, että kriisejä korjataan, jottei tämä tai tämä asia toistu enää uudelleen, Miettinen sanoo.
Huolipuhetta EU:sta viljelläänkin ihan liikaa, kaikki haastateltavat sanovat.
Pakarisen mukaan kriisien korostaminen julkisessa keskustelussa pitäisi unohtaa. Kriisejä on ja paljon, mutta se kuuluu peliin, hän näkee.
– Maailmassa ja politiikassa on koko ajan esillä kysymyksiä, jotka kaipaavat ratkaisuja. Se on eräänlainen normaalitila.
Jokela ja Miettinen ajattelevat samoin. Kriisit ovat oikeastaan koko unionin olemassaolon perusta. Tehdäänhän Suomessakin sotea vuodesta toiseen. Jos se joskus saadaan valmiiksi, tulee uusia huolenaiheita.
Jokelan mukaan julkinen EU-keskustelu jumiutuu helposti siihen, onko EU hyvä vai huono. Asetelma pitäisi purkaa.
– Se ei kerro paljoakaan siitä, että miten jokin päätettävänä oleva asia pitäisi hoitaa. Kansalaisilla on varmasti mielipiteitä vaikkapa EU:n maatalouspolitiikasta, työllisyydestä ja maahanmuutosta. Poliittisista vaihtoehdoista ja ratkaisuista pitäisi puhua enemmän.
Huomiota voisi kääntää myös siihen, että EU on usein kansallisia jäsenvaltioitaan leveäharteisempi toimija kansainvälisen politiikan areenoilla.
Miettisen mukaan näkemys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen unionin sisällä.
Isot jäsenmaat Saksa, Ranska ja Britannia ovat tottuneet olemaan itsenäisinä toimijoina kansainvälisissä päättävissä pöydissä. Heitä myös yhä kuunnellaan.
– Ajatus siitä, että EU voisi olla yhtenäinen globaali toimija, on syntynyt vasta Lissabonin sopimuksen jälkeen, ja kehitys siitä on yhä kesken. Arvelen, että aihe tulee kuitenkin olemaan iso juttu uudelle europarlamentille, Miettinen sanoo.
Globaali kaupankäynti on ajautunut viime vuosina myllerrysten tilaan. Kilpailu kiristyy ja Yhdysvaltain presidentti tuntuu pystyttävän raja-aitoja. Jokela arvioi, että kauppapolitiikassaan EU on kuitenkin kyennyt yhtenäiseen toimintaan.
Toinen asia, jossa EU on jo päässyt näkyvään rooliin kansainvälisillä kentillä, on ilmastonmuutos. Yhdysvaltojen vetäydyttyä Pariisin ilmastosopimuksesta EU:lle on sysätty jopa suoranaista veturin roolia ilmaston lämpenemisen estämisessä.
– Vahva rooli ei säily itsestään, vaan sitä täytyy ylläpitää tietoisesti, Pakarinen sanoo.
Hänen mukaansa vahvan roolin säilymiseen vaikuttaa keskeisesti se, kuinka johdonmukainen ja yhtenäinen EU ilmastopolitiikassaan on.
– Unioni on ollut ilmastoasioissa todella kunnianhimoinen, mutta samaan aikaan se on pyrkinyt tiukentamaan uusiutuvien tuotteiden käyttöä, Pakarinen selventää viitaten paljon kiistelyä herättäneeseen metsien käyttöä koskevaan LULUCF-asetukseen.
Kaduilla on hiljaista, radiossa ja televisiossakaan ei tule juuri mitään erikoista. Eurooppa-päivä 9. toukokuuta vilahtaa tänäkin vuonna ohi kuin mikä tahansa arkipäivä.
EU:n Suomen edustusto järjestää ohjelmaa Helsingissä ja muutamissa muissakin kaupungeissa, mutta suurimmassa osassa Suomea päivä ei näy mitenkään.
Ei tähtilippuja, ei ilmapalloja, ei EU-hymnejä.
Kuinkahan moni edes tietää, että Ludwig van Beethovenin yhdeksäs sinfonia Oodi ilolle on
EU:n yhteinen hymni? Vielä harvempi tunnistaa hymnin melodian.
EU-kansalaisilta puuttuu yhteinen EU-identiteetti. Harva mieltää itseään EU-kansalaiseksi. Kuinka paljon se auttaisi unionin ongelmiin, jos asia olisi toisin?
Miettisen mukaan identiteettikysymykseen liittyy yksi perustavanlaatuinen ongelma: koko idea tulee kansallisvaltioista. Unioni ei kuitenkaan ole iso valtio, vaan useista valtioista koostuva sopimusjärjestelmä.
– Emmehän me puhu identiteetistä YK:n tai Natonkaan kohdalla. Eurooppa on toki yhtenäinen kulttuurialue, mutta sen sisään mahtuu monenlaisia identiteettejä.
Miettisen mukaan yhtenäistä identiteettiä ei myöskään pidä keinotekoisesti pyrkiä rakentamaan. Se voimistaa helposti vain pelkoja liittovaltiokehityksestä. Sitä ajatusta moni vastustaa.
Täysin mitätön unionin kansalaisten EU-identiteetti ei kuitenkaan ole, Jokela huomauttaa.
Eurobarometreissä ihmiset nimeävät ensimmäiseksi identiteetikseen oman kansallisuuden, mutta toiseksi EU:n tai Euroopan.
– Se osoittaa, että ihmisillä on selkeä suhde Euroopan unioniin. Mitä nuoremmista on kyse, sitä vahvempi se suhde usein on, Jokela sanoo.
Hänen mielestään EU:n kriiseissä eri jäsenmaiden asiat ovat tulleet lähemmäksi kaikkia EU-kansalaisia. Kun Kreikassa puhkesi eurokriisi, Suomen syrjäisimmissäkin kolkissa tiedettiin tarkkaan kaikki sen käänteet.
– Ihmiset ymmärtävät keskinäisriippuvuuden entistä paremmin. Jos Italiassa tapahtuu jotain, se liittyy myös meihin. EU-asioista on tullut sillä tavalla yhteisiä.