Epäily: Trumpin hallinto tuhosi tiedot 35 000:sta Venäjälle siepatusta lapsesta
Presidentti Donald Trumpin hallinto on lakkauttanut Yhdysvaltojen ulkoministeriön rahoittaman ohjelman, joka keräsi tietoa Venäjälle siepatuista ukrainalaislapsista. Asiasta kertovat Washington Post ja uutistoimisto Reuters virkamieslähteisiin ja haltuunsa saamiinsa dokumentteihin nojaten.
Lehden tietojen mukaan tietokanta, joka sisälsi tiedot 35 000:sta Venäjälle siepatusta lapsesta, on mahdollisesti tuhottu.
Ohjelmassa mukana olevat Yalen yliopiston humanitaarisen tutkimuslaboratorion tutkijat ja asiantuntijat ovat menettäneet pääsyn tietoihin, kuten satelliittikuviin ja biometriseen dataan, joiden avulla oli selvitetty jopa 35 000 ukrainalaisen lapsen henkilöllisyyttä ja sijaintia.
− Meillä on syytä uskoa, että arkiston tiedot on poistettu pysyvästi, demokraattien kongressiedustajan Greg Landsmanin johtama lainsäätäjien ryhmä toteaa kirjeessään Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubiolle ja valtiovarainministeri Scott Bessentille.
− Jos se on totta, sillä olisi tuhoisat seuraukset. Tätä tärkeää resurssia ei voi kadottaa, sanotaan Washington Postin ja Reutersin haltuunsa saamassa kirjeessä.
Ukrainalaislasten sieppauksia tutkineen ohjelman lakkautus on osa Elon Muskin johtaman DOGE-viraston toimenpiteitä Yhdysvaltain liittovaltion toimintojen leikkaamiseksi.
Ohjelman lakkauttaminen estää myös todisteiden välittämisen Kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle (ICC), joka on antanut pidätysmääräyksen Venäjän presidentti Vladimir Putinista ja hänen hallintonsa lapsiasiavaltuutetusta Maria Alekseyevna Lvova-Belovasta. Pidätysmääräykset liittyvät sotarikosepäilyyn, joka koskee ukrainalaislasten pakkosiirtoja Venäjälle.
− Trumpin hallinto, joko epäpätevyytensä vuoksi tai tahallaan, on nyt langettanut epäilyksen näiden sotarikoksia koskevien todisteiden ylle, joiden keräämiseen on mennyt kolme vuotta ja 26 miljoonaa dollaria veronmaksajien rahaa, kommentoi Washington Postin nimettömänä haastattelema ohjelman tutkija.
Ulkoministeriön tiedottaja vahvisti Washington Postille, että hankkeen rahoitus oli lopetettu, mutta kieltäytyi kertomasta, onko ohjelmaa koskevat tiedot tuhottu. Yalen yliopiston tiedottaja vahvisti, että tietokannan rahoitus on ”keskeytetty”, mutta ei kertonut, säilyykö tietokanta ennallaan.
Ohjelman lakkautus voi vaikuttaa myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin pyrkimyksiin lopettaa Ukrainan sota.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan kaikkiin sopimuksiin taistelujen lopettamiseksi on sisällytettävä Venäjälle siepattujen ukrainalaisten lasten palauttaminen ja sieppauksiin syyllistyneiden saattaminen vastuuseen.
Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Rubio on todennut toimittajille, että lasten palauttaminen on tärkeä rauhanneuvotteluissa ratkaistava asia.