Ex-komissaari Liikanen paljastaa uutuuskirjassa: Ranska kaatoi Jacques Santerin komission

Kirjat

Suomen ensimmäinen EU-komissaari Erkki Liikanen paljastaa muistelmissaan, että hänen pestinsä Brysselissä alkoi kahdella kovalla kolauksella.  

Ahkera maratoonari oli lähdössä aamulenkille suomalaisen juoksuporukkansa kanssa, kun hän kirmasi täyttä vauhtia päin asuintalonsa aulan lasiovea. Seurauksena oli paljon verta, seitsemän tikkiä ja päivä lepoa.

Illalla Liikanen heräsi asunnollaan toimittajan soittoon. Uutiset olivat kertoneet, että suomalainen oli yksi viidestä komissaarista, joita parlamentti ei hyväksy komissioon. Syynä oli se, ettei hän ollut luvannut suoraa tukea parlamentille sen pyrkimyksissä budjettivallan laajentamiseksi.

Seuraavan päivän tiedotustilaisuudessa Liikanen piti laastari otsassaan päänsä ja sanoi, ettei aio vastaisuudessakaan antaa katteettomia lupauksia.

Parlamentin äänestyksessä komissio sai luottamuslauseen, Liikanen joukossa.

Liikanen kantoi Jacques Santerin komissiossa painavaa salkkua, sillä hänen vastuulleen kuuluivat sekä budjetti että hallinto. Alkupäivien kolauksien jälkeen työt alkoivat sujua hyvin.

Schengen-sopimus tuli voimaan, Madridin huippukokouksessa päätettiin yhteiseen valuuttaan siirtymisestä ja seuraavalla laajentumiselle alettiin luoda pohjaa.

Liikasen omalla tontilla budjettisääntöjä vahvistettiin ja taloushallinnon uudistukset käynnistettiin. Vaikutusvaltaisen The Economist -lehden arviossa suomalainen oli komissaarien priimus.

Vuonna 1998 komission ylle alkoi kerääntyä mustia pilviä. Sitä syytettiin huonosta hallinnosta, petoksista ja nepotismista.

Asiaa tutkimaan asetettu viisaiden komitea kuulusteli kaikkia komissaareja, Liikastakin. Komissaarit saivat ennakkoon luettavaksi komitean raportin, jossa ei tuotu esille suuria epäkohtia.

Julkisuuteen päätyneeseen versioon oli kuitenkin ilmestynyt yksi lause, joka oli puuttunut alkuperäisestä tekstistä. Siinä todettiin, että ”on yhä vaikeampaa löytää ketään, jolla olisi edes vähimmässä määrin vastuuntuntoa”.

– Haukoin henkeäni. Miten tämä on mahdollista? Kaikkiin komitean kysymyksiin vastattiin. Otimme ja otin itsekin vastuun myös aikaisempien komissioiden toimista, Liikanen muistelee järkytystään.

Lause oli sekä Liikasen että Santerin mielestä mahdoton hyväksyä, joten koko komissio päätyi eroamaan.

Liikanen uskoo teoriaan, jonka mukaan haamulause ilmestyi raporttiin ranskalaisten juonittelun seurauksena. Alkuperäisessä raportissa eniten kritiikkiä sai osakseen ranskalaiskomissaari Edith Cresson.

Liikasen mukaan Pariisissa olisi pidetty nolona, jos vain Cresson olisi joutunut lähtemään. Ratkaisuksi keksittiin ujuttaa raporttiin lause, joka johtaisi koko komission eroon.

Tilanteen epäoikeudenmukaisuus ja Santerin maineen lokaaminen vaivaavat Liikasta vieläkin.

– Pahinta oli, että väärä tieto jäi elämään. Kun menee tänään hakukoneille ja etsii hänen nimellään, tulee pian vastaan sana petos. Vääryys on vaivannut minua kaikki nämä vuodet, Liikanen kirjoittaa.

Santerin komission eroon johtaneiden tapahtumien lisäksi Liikasta on jäänyt kalvamaan hänen Assi-vaimoonsa liittynyt kohu.   

Liikasen väitettiin järjestäneen vaimolleen töitä EU:n tutkimusprojektista. Italialaismeppi Cristiana Muscardini teki asiasta kirjallisen kysymyksen, ja toimittajat tiukkasivat siitä Liikaselta niin kotimaassa kuin Brysselissäkin.

Liikanen kertoo kirjassaan, kuinka Assi uupui perättömien huhujen vuoksi niin, ettei yhtenä aamuna päässyt enää ylös sängystä.

– Olin huolissani ja pelkäsin. Tulin töistä käymään kotona parin tunnin välein. Illalla asiat olivat vähän paremmin, mutta entiselleen hän ei Brysselissä enää palannut.

Assi Liikanen irtisanoutui työstään STAKESissa ja muutti yksin takaisin Suomeen. Myöhempi selvitys todisti syytökset perättömiksi, mutta Liikasta harmittaa edelleen, kuinka vaimo joutui kärsimään miehensä työn takia.

Jacques Santerin jälkeen komission johtoon tuli italialainen Romano Prodi. Liikanen oli yksi kolmesta komissaarista, jotka jatkoivat myös uudessa kokoonpanossa.

Salkku keveni, sillä nyt hänen vastuulleen tulivat yritystoiminta ja tietoyhteiskunta. Kun Suomi isännöi puheenjohtajamaana unionin huippukokousta, Liikanen oli Suomessa, mutta ei paikalla.

– Kokouksen pääasiat eivät olleet vastuualeillani. Kyllähän se vähän harmitti.

Yritys- ja tietoyhteiskuntakomissaarin tehtävät veivät Liikasta maailmalle. Hän tapasi niin Bill Gatesin, Al Goren kuin Googlen perustajatkin.

Liikasen kaudella EU vapautti puhelinlinjat kilpailulle, mikä johti hintojen laskuun. Merkittäviä asioita olivat myös uusi kemikaalilainsäädäntö ja kemikaaliviraston saaminen Suomeen.

Liikanen jatkaa Komissaarissa tyylikästä linjaa, jonka hän aloitti syksyllä 2019 ilmestyneessä kirjassaan Olin joukon nuorin. Ex-komissaari jakaa paljon kehuja ja vähän moitteita.

Liikanen toimi kuvauksensa mukaan sovittelevasti sekä Brysselissä että kotimaassa. Hän pyrki muun muassa hillitsemään Paavo Lipposen keskustaa kohtaan tuntemaa kiukkua.

Tammikuussa 1997 Liikanen kysyi lounastapaamisen päätteeksi Lipposelta, kannattiko pääministerin käyttää niin kovaa kieltää pääoppositiopuolueesta. Lipponen vastasi, ettei Liikanen ollut ilmeisesti lukenut aamun Pohjalaista.

Siinä pääministeri oli todennut, että ”kun talonpoikien ja työläisten yhteistyöstä puhutaan, se tuo mieleeni sirpin ja vasaran”.

– Taisin olla myöhässä. Vai olisikohan auttanut, vaikka olisimme puhuneet jo aikaisemmin, Liikanen huokaa.

Erkki Liikanen: Komissaari. Siltala, 384 s.