USU: Arkkipiispa Tapio Luoma katsoo, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispan Tapio Luoman mukaan Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio, uutisoi Uutissuomalainen. Kirkko ei ole muodostanut vielä virallista kantaa asiaan.
Uutissuomalaisen haastattelema Luoma sanoo, että kyseessä on hänen henkilökohtainen mielipiteensä. Luoma katsoo, että Palestiinan valtion tunnustaminen olisi johdonmukainen seuraus siitä, että Suomi on sitoutunut edistämään kahden valtion mallia.
Kirkkojen maailmanneuvosto ja luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö Luterilainen maailmanliitto ovat kannattaneet Palestiinan valtion tunnustamista.
Luoma ilmaisi haastattelussa huolensa myös muun muassa palestiinalaisalueilla asuvien kristittyjen puolesta sekä rasismista koti-Suomessa.
– Jokaisen ihmisarvo on jakamaton riippumatta asemasta, ihonväristä tai vaikka seksuaalisesta suuntautumisesta, Luoma sanoi haastattelussa.