Kysely: Jopa kolme neljästä nuoresta aikuisesta aikoo äänestää eduskuntavaaleissa
Jopa kolme neljästä nuoresta aikuisesta sanoo aikovansa äänestää kevään eduskuntavaaleissa. Valtion nuorisoneuvoston teettämän kyselyn perusteella lähes joka toinen 18–29-vuotias sanoo äänestävänsä varmasti ja noin kolmannes todennäköisesti.
Äänestämään aikovista valtaosa kokee äänestämisen kansalaisvelvollisuutena ja uskoo myös, että äänestämällä voi vaikuttaa yhteiskuntaan.
Äänestyshalukkuus eriytyy koulutuksen mukaan. Yliopistotutkinnon suorittaneista tai sitä suorittavista kaksi kolmesta aikoo äänestää varmasti. Ammatillisen tutkinnon suorittaneista tai sitä suorittavista vain vajaa kolmannes sanoo äänestävänsä varmasti.
Tärkeimmät syyt jättää äänestämättä ovat kyselyn perusteella kokemukset siitä, ettei tunne valtakunnanpolitiikkaa sekä vaikeus löytää sopivaa ehdokasta.
Äänestämisen väliin jättämistä suunnittelevista lähes puolet kokee epäluottamusta poliitikkoihin ja poliittiseen päätöksentekoon.
Kyselyssä kysyttiin myös nuorten aikuisten mielipiteitä kolmeen yhteiskunnalliseen kysymykseen: Nato-jäsenyyteen, ilmaston lämpenemiseen ja julkiseen velkaan.
Nato-jäsenyyteen suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti lähes kolme neljäsosaa vastaajista.
Valtaosa on sitä mieltä, että seuraavan hallituksen täytyy tehdä tarvittava, jotta ilmaston lämpeneminen pysyy Pariisin ilmastosopimuksen määrittelemässä 1,5 asteen keskilämpötilan nousussa esiteolliseen aikaan verrattuna.
Valtion velkaantuminen jakoi eniten mielipiteitä. Hieman yli puolet katsoo, että Suomen kasvava valtionvelka on pakko saada nopeasti kuriin riippumatta siitä, millaisia etuja ja leikkauksia siitä kansalaisille seuraa. Yli neljännes nuorista aikuisista oli väitteen kanssa kuitenkin eri mieltä.
Kyselyn toteutti Kantar Public, jonka internetpaneeliin vastasi noin tuhatviisisataa 18–29-vuotiasta Manner-Suomessa 30. tammikuuta–5. helmikuuta. Tulosten luottamusväli on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Vaalipäivä on 2. huhtikuuta, ennakkoäänestys 22.–28. maaliskuuta.