Jatkosodan 98-vuotias veteraani Timo Salokannel kantaa huolta Suomen puolustuskyvystä – "Olen usein esittänyt varusmiehille pitämissäni puheissa kolme toivetta"

Itsenäisyyspäivä

Eteisessä tervehditään korona-aikana tutuksi tulleella kyynärpäätaktiikalla. Ehdotus tulee isännältä itseltään, 98-vuotiaalta Timo Salokanteleelta.

–  Eikös se näin ole tapana nykyään tehdä, Salokannel toteaa ja johdattaa vieraat olohuoneen puolelle.

Nojatuolissa päivän lehteä lukee Salokanteleen vaimo Toini, ikää 97 vuotta. Apunaan hänellä on eräänlainen digitaalinen suurennuslasi, jolla saa selvän pienemmästäkin präntistä. Työpöydällä on vastaava, mutta suurempi kapistus tietokoneen käyttämistä varten.

Pariskunnalla alkaa olla heikko näkö, mutta ajatus kulkee sitäkin terävämmin. Aviopari asuu kahdestaan kerrostaloasunnon viidennessä kerroksessa Tampereen Kalevassa. Takana on 73 yhteistä vuotta.

–  Olemme vähän kuin toistemme omaishoitajia, Toini Salokannel toteaa.

Salokanteleet tapasivat toisensa Tampereella Tampellan tehtaan järjestämissä iltamissa vuonna 1947. Toini muistaa päivänkin, se oli 13. maaliskuuta.

Timo Salokannel oli palannut jatkosodasta vajaat kolme vuotta aiemmin. Hän oli toiminut rintamalla radiosähköttäjänä, ensin Viipurissa ja myöhemmin Kuusamossa.

–  Sota oli minulle melko rauhallista aikaa, tulitaisteluissa en ollut. Velipoika sai sitten kokea senkin edestä, hän oli pahoissa paikoissa ja haavoittui monta kertaa, Salokannel sanoo.

Sairaalareissu tosin tuli eteen hänellekin, sillä Viipurissa iski jouluna 1942 kurkkumätä. Ensin Salokannelta hoidettiin Viipurissa Neitsytniemen sotasairaalassa, josta matka jatkui toipumaan vastaavaan lasarettiin Hämeenlinnaan.

Sieltä kävi käsky siirtyä Vienan piiriesikuntaan Kuusamoon. Radistille tuli komennuksia Neuvostoliiton puolelle Karjalaan Uhtuan tienoille.

–  Taistelut siellä oli käyty ja suomalaiset hävisivät. Hälytystilassa kuitenkin oltiin. Vuonna 1944 juhannuksena, kun neuvostoarmeija hyökkäsi, mekin kenttävartiossa Uhtuan suunnalla varauduimme, Salokannel muistelee.

–  Ei sieltä mitään onneksi sitten kuulunut.

Sodan jälkeen Salokannel opiskeli Tampereen teknillisessä opistossa metallurgiaa. Hän teki liki 40 vuoden työuran Lokomon konepajalla Tampereella.

Päivätyön ohessa Salokannel toimi 1960-luvulta lähtien sotaveteraanien paikallisyhdistyksessä. Hallitustehtävät hän jätti kaksi vuotta sitten.

–  Sotien jälkeen Suomessa vallassa olleet vasemmistohallitukset eivät veteraaneista oikein piitanneet. Enemmänkin sanoivat, että mitäs lähditte, Salokannel toteaa.

–  1960-luvulla suhtautuminen muuttui, ja sen jälkeen veteraanien asiat alkoivat parantua.

Omaa aktivismia on silti tarvittu, viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin hallitus suunnitteli leikkauksia veteraanien kuntoutusmäärärahoihin. Noin sata sotaveteraania kokoontui mielenosoitukseen eduskuntatalolle.

–  Nykyään sitten sotalesket ovat jääneet vähän monttuun. Heidän asemaansa pitäisi yrittää parantaa, Salokannel sanoo.

Korona-aikana ihmisten tapaaminen ja liikkuminen on vähentynyt, mutta Salokannel on pyrkinyt pitämään sekä mielensä että kehonsa virkeänä. Hän käy kerran viikossa voimistelemassa eläkeläisryhmän kanssa kuntosalilla. Lisäksi Salokannel tekee kilometrin pituisia kävelylenkkejä.

–  Sisällä sitten ratkotaan ristisanoja ja sudokuita. Vaimo soittelee tutuille ja minä kuuntelen, hän kertoo.

Aika kuluu myös seuraamalla maailman menoa. Ilmastonmuutoksesta Salokannel sanoo olevansa huolissaan, mutta näkee ratkaisun ongelmaan piilevän väestönkasvun hillitsemisessä eikä niinkään uudessa teknologiassa.

–  Minusta Suomen ei kannattaisi uhrata niin paljon rahaa siihen vihreään teknologiaan. Ihminen saastuttaa, ja saastuttaminen loppuu sitten, kun ihmisiä on vähemmän.

–  Taidan olla tässä mielessä vähän linkolalainen, Salokannel toteaa hymyillen.

Koronapandemian pitkittymiseen tuskastuneille suomalaisille sotaveteraani suosittelee malttia.

–  Päivä kerrallaan tässä vaan on mentävä ja luotettava lääketieteen asiantuntijoihin. Korona saattaa kestää vielä pari vuotta, ei siitä ihan heti taideta eroon päästä, Salokannel tuumaa.

–  Muihin maihin verrattuna me olemme kuitenkin päässeet vielä vähällä. Asiat ovat Suomessa koronan kanssa ja muutenkin aika hyvin.

Salokannel siteeraa edesmennyttä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothia ja toteaa, että Suomi on hyvä ja puolustamisen arvoinen maa. Hän toivoo, että tästä puolustuskyvystä pidettäisiin myös jatkossa kiinni.

–  Olen usein esittänyt varusmiehille pitämissäni puheissa kolme toivetta, Salokannel sanoo.

–  Toivon ensinnäkin, että Hitlerin ja Stalinin kaltaisia hirmuhallitsijoita ei enää tulisi; että me, minun sukupolveni, olisimme viimeiset sotaveteraanit Suomessa; ja että tämän maan puolustuskyvystä huolehdittaisiin aina.