Järjestö: Ukrainassa ilmahälytykset keskeyttäneet joka viidennen oppitunnin
Ukrainassa lapset ovat joutuneet jättämään väliin keskimäärin joka viidennen oppitunnin kuluneen lukuvuoden aikana ilmahälytysten takia, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö.
Eniten koulunkäynnin häiriöitä on Ukrainan pohjois- ja keskiosissa, jotka ovat lähimpänä taistelujen etulinjaa, järjestö kertoo tiedotteessaan. Suurimmat vaikutukset kohdistuivat Sumyn alueen lapsiin, jotka olivat poissa arviolta 85 prosenttia kaikista suunnitelluista oppitunneista eli noin 700 oppituntia 830 oppitunnista.
– Pommien ja droonien takia koulu ei ole enää turvallinen paikka. Kaikkien konfliktin osapuolten on suojeltava koulutusta – kouluja, päiväkoteja ja yliopistoja – turvallisten koulujen julistuksen sitoumusten mukaisesti. Vaikka Ukrainassa on jouduttu tottumaan uuteen normaaliin, on lasten oikeudet taattava, sanoo Pelastakaa Lasten Ukrainan maajohtaja Sonia Khush tiedotteessa.
Luvut perustuvat järjestön mukaan julkisesti saatavilla oleviin tietoihin ilmahälytysten tiheydestä ja vaikutuksesta koulutukseen viime vuoden syyskuun alun ja tämän vuoden toukokuun 11. päivän välisenä aikana.