Supon ex-esikuntapäällikkö: Tosiasioiden syrjäyttäminen mielikuvilla on uhka Suomelle

Suojelupoliisin (supo) entinen esikuntapäällikkö Saana Nilsson on huolissaan tosiasioiden korvautumisesta mielipiteillä. Tuoreessa kirjassaan Nilsson kirjoittaa esimerkiksi Venäjän voimakkaan demonisoinnin ajaneen Suomessa sen viranomaistiedon edelle, ettei Venäjä aiheuta Suomelle välitöntä sotilaallista uhkaa.

Nilssonin mukaan kaikki raha haluttiin yhtäkkiä laittaa puolustukseen, kun sitä olisi voitu ohjata myös esimerkiksi yhteiskunnan kestokykyä laajemmin lisäävään lasten ja nuorten hyvinvointiin tai kriittisen infrastruktuurin suojeluun.

– Sota käänsi aivoja luolamiesajatteluun. Sota paha. Venäjä paha. Joko tuit puolustusmenojen lisäämistä tai olit Putinin puolella, Nilsson kirjoittaa.

Yhteiskunnan suurimpana uhkana Nilsson pitää mustavalkoista ajattelua ja suomalaisten jakautumista toisensa poissulkeviin ryhmiin.

– Pelkään, että tuhoamme tämän yhteiskunnan ja kulttuurin itse, Nilsson kirjoittaa.

Supossa 17 vuotta työskennellyt Nilsson kuvaa kirjassaan Suojeluenkeli (Gummerus) supon ”järisyttävää” muutosta kotimaassa uhkia torjuvasta salaisesta poliisista täysiveriseksi ulkomaantiedusteluksi.

Muutos on yhä kesken, eikä Nilssonin mukaan supolla ole organisaation paisumisesta huolimatta vieläkään riittäviä resursseja tai sille kuuluvaa roolia ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteon ytimessä.

Tosiasioiden vähentynyt merkitys näkyy Nilssonin mukaan myös virkakuntaa kohtaan lisääntyneessä poliittisessa ohjauksessa. Hän kirjoittaa saaneensa erään ministerin lähipiiristä yöllä puhelun, jossa toivottiin muuttamaan supon arvio sellaiseksi, että se sopisi paremmin ministerin mielipiteeseen hallituksen pöydälle.

Nilsson kieltäytyi.

– Olisi paha virhe lähteä siihen peliin mukaan, koska sitten tulee aina se seuraava hallitus, Nilsson sanoo STT:n haastattelussa.

Hän arvioi, että poliittiset päättäjät kunnioittavat yhä vähemmän virkahenkilöitä eivätkä luota heidän osaamiseensa. Ongelma ei rajoitu mihinkään tiettyyn puolueeseen, vaan odotukset supoa kohtaan ovat vaihdelleet hallitusten vaihtuessa.

– Yhden hallituksen aikana turvallisuusnäkökulmilla ei ollut paljonkaan merkitystä. Toisen hallituksen aikana turvallisuusnäkökohtia liioiteltiin välillä tarkoitushakuisesti. Yhdellä hallituskaudella saatettiin edistää maahantuloa, ja seuraavalla hallituskaudella estää sitä, Nilsson kirjoittaa.

Vaihdokset kuuluvat politiikkaan, mutta tempoileva päätöksenteko heikentää Nilssonin mukaan demokratian toteutumista.

– Poliittisesti neutraalin asiantuntija-arvion antaminen ei ole koskaan ollut yhtä tärkeää kuin nyt, hän kirjoittaa.

Jymypaljastuksia Nilssonin kirjasta on turha etsiä, ei edes mystistä Tiitisen listaa. Se on Nilssonin mukaan vain kokoelma supon kansainvälisiltä kumppaneilta saamaa vahvistamatonta vihjetietoa, jonka julkaisu olisi ”totaalinen pettymys ja lässähdys”. Siis todennäköisesti olisi, sillä Nilsson ei kertomansa mukaan halunnut itse nähdä koko dokumenttia.

– On helpottanut elämää, kun on voinut vastata lukuisiin uteluihin, että en aidosti tiedä keitä listalla on, hän perustelee.

Nilsson venytti salaisuuden ja julkisuuden rajoja jo supossa ollessaan. Nyt ilmestyvä kirja on tavallaan jatkoa sille.

– Ajattelen niin, että se on osa toiminnan legitimiteettiä. Pohjoismaisessa yhteiskunnassa ei voi enää tässä ajassa toimia niin, että kaikki ovet ja ikkunat ovat säpissä, hän perustelee.

Vaikka kokenut Nilsson osaa olla paljastamatta salaisuuksia, hän toimitti kuitenkin kirjan nähtäväksi supoon ennen julkaisua.

– Heillä oli ihan muutamia toiveita joistain yksityiskohdista, jotka sitten poistin, Nilsson kertoo.

Salaisuuksien sijaan Nilsson kuvailee inhimillisesti supolaisten arkista mutta outoa työtä, jossa etätyöt ovat tuntematon käsite ja kännykät ynnä muut härpäkkeet pannassa. Kova paikka kynään ja paperiin tottumattomille nuoremmille supolaisille.

– Joidenkin on opeteltava kirjoitustaito alusta lähtien kuin alakoulussa, Nilsson kirjoittaa.

Korkeakouluharjoittelijana vuonna 2009 ensimmäisen kerran supon oven avannut Nilsson oli heti unelmatyöpaikassaan. Alkuvuodet miehisessä organisaatiossa eivät kuitenkaan olleet pelkkää juhlaa. Naisena Nilsson yritti sopeutua: kuunteli kaksimielisiä juttuja ja nauroi mukana, ja pysyi hiljaa, kun joku oli koskenut ilman lupaa.

Supo kuitenkin muuttui, ja Nilsson oli vahvasti toteuttamassa muutosta. Intohimoa ja tekemistä riitti, mutta kotona työpäivästä kysyneelle lapselle ei voinut vastata muuta, kuin että se oli ollut ”ihan ok”.

Huipulla esikuntapäällikkönä kroppa ja pää eivät enää kestäneet kaikkensa antamista työlle. Nilssonille muuta tapaa jatkaa supossa ei ollut, joten hän irtisanoutui ja ryhtyi yrittäjäksi.

Monissa elokuvissa tiedustelupalvelu tulee pyytämään entisen työntekijänsä takaisin pelastamaan maailmaa. Mitä Nilsson vastaisi?

– Kyllä supo oli minulle niin rakas paikka ja työ, että olisi tosi vaikeaa sanoa ei.