Elsi Katainen esittää EU:lle uutta arktisten asioiden komissaaria – "On pidettävä huoli, etteivät luonnonvarat valu autoritääristen valtioiden haltuun"
Europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk./Renew) esittää EU:lle uutta arktisten asioiden komissaaria. Katainen kertoo asiasta tiedotteessaan.
Katainen kertoo lähettäneensä aiheesta kirjeen Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille ja komission EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle Josep Borrellille.
Keskustamepin mukaan Euroopan komissio ei ole sitoutunut riittävästi EU:n läsnäolon vahvistamiseen arktisella alueella, vaikka se julkaisi vuonna 2021 tiedonannon EU:n voimakkaammasta sitoutumisesta rauhanomaiseen, kestävään ja vauraaseen arktiseen alueeseen.
– Arktisen alueen kasvavaa merkitystä Pohjoismaille ja koko Euroopalle ja maailmalle ei pidä enää sivuuttaa. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama turvallisuustilanteen muutos, ilmastonmuutoksen vaikutukset ja kiihtyvä vihreän siirtymän kilpavarustelu heijastuvat kaikki voimakkaasti arktiseen alueeseen, Katainen sanoo tiedotteessa.
Kataisen mukaan Euroopan komission tiedonanto ja uusi Grönlannin EU-toimisto ovat hyvä alku, mutta ne eivät vielä riitä.
Hänen mukaansa EU:lle on saatava komissaari, jonka työpöydälle kuuluu vahvana osana EU:n läsnäolon lisääminen arktisella alueella ja yhteistyön tiivistäminen alueen edustajien kanssa.
Katainen huomauttaa, että Venäjä on panostanut voimakkaasti jo vuosien ajan sotilaalliseen läsnäoloonsa arktisella alueella. Geopoliittiset muutokset ovat luoneet epävakautta alueen turvallisuuteen.
Katainen sanoo, että myös arktisen alueen ulkopuolisten maiden kuten Kiinan läsnäolo alueella on lisääntynyt. Kiinnostus alueen luonnonrikkauksia ja uusia kauppareittejä kohtaan on suuri.
Kataisen mukaan se osoittaa, että tarve EU:n arktiselle turvallisuusstrategialle on selkeä. EU:n on hänen mielestään oltava tietoinen pohjoisten ulkorajojensa turvallisuustilanteen muutoksista ja valmis ennakoimaan tarvittavin toimin alueella.
– On myös pidettävä huoli, etteivät alueen merkittävät luonnonvarat valu kolmansien osapuolien ja autoritääristen valtioiden haltuun. Myös tutkijoiden mahdollisuuksista toimia alueella on huolehdittava, sillä alueen herkkä luonto muuttuu tällä hetkellä huimaa vauhtia.
Katainen muistuttaa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa keskeytti käytännössä kaiken yhteistyön Venäjän kanssa arktisella alueella. Se vaikutti voimakkaasti etenkin tutkijoiden työhön.
Samalla alueelle merkittävän Arktisen neuvoston toiminta lamaantui, sillä Venäjä toimi neuvoston puheenjohtajana kesään 2023 saakka. Toiminta on alkanut elpyä vasta, kun puheenjohtajuus siirtyi Norjalle.
– EU:n näkökulmasta koko Suomi on käytännössä arktista aluetta. Siksi panostukset arktiseen alueeseen vaikuttavat positiivisesti koko maahamme, eivät vain pohjoisimpiin osiin. Huolehtimalla arktisen alueen elinvoimasta, vakaudesta ja turvallisuudesta huolehdimme koko Euroopan hyvinvoinnista, Katainen sanoo.