Elokuussa erääntyneitä veroja maksamatta 400 000 ihmisellä – seitsemän prosentin viivästyskorko alkaa kertyä heti
Verotus
Elokuussa erääntyneitä veroja on maksamatta yli 90 miljoonaa euroa, kertoi Verohallinto tiistaina. Rästissä olevia veroja on noin 400 000 ihmisellä.
Noin kaksi kolmasosaa maksamattomista veroista on kiinteistöveroa. Loput ovat jäännösveroja eli mätkyjä.
Verohallinto muistuttaa myöhässä maksavia tarkistamaan maksutiedot verkon Omavero-palvelusta, jotta myös rästissä olevan veron viivästyskorko tulee maksettua.
– Alkuperäisellä tilisiirrolla maksettu vero tulee kyllä perille, mutta siinä ei ole mukana myöhästymisestä johtuvaa viivästyskorkoa, sanoi Verohallinnon ylitarkastaja Irene Laine tiedotteessa.
Maksamatta jääneelle verolle alkaa kertyä seitsemän prosentin viivästyskorkoa heti eräpäivää seuraavasta päivästä.