Elokapina katkaisi liikenteen Helsingin Mannerheimintiellä lähes kolmeksi tunniksi – poliisi otti kiinni yli sata mielenosoittajaa
Helsingissä ympäristöliike Elokapina katkaisi liikenteen lähes kolmeksi tunniksi Mannerheimintiellä lauantaina. Liikenne palautui normaaliksi iltakahdeksan aikaan.
Poliisi kertoi ottaneensa kiinni 107 mielenosoitukseen osallistunutta ihmistä. Kiinniotot sujuivat poliisin mukaan rauhallisesti.
Elokapina vaatii hallitusta julistamaan ilmastohätätilan sekä ryhtymään sen mukaisiin toimiin.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi Ylen uutisten haastattelussa, että hätätilaa ei ole julistettu, koska hallituksella ei ole asiasta yhteistä näkemystä.
– Ei nämä julistukset vie meitä kovin paljon eteenpäin, vaan käytännön teot, Marin sanoi Ylelle.
Hallitus on hänen mukaansa sitoutunut kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja sopinut sen toteuttamisesta viimeksi budjettiriihessä.