"Elämme nyt kädestä suuhun, sadosta toiseen" – Venäjä jatkaa viljatilojen tuhoamista
Elämä täällä on pysähtynyt, kaikki on pysähtynyt. Ei toimeentuloa, ei edes polttoainetta maatalouskoneisiin, sanoo maanviljelijä Anastasia Poznyak vehnäpellollaan Mykolajivin alueella.
– Elämme nyt kädestä suuhun, sadosta toiseen, hän huokaa tutkiessaan satoa, joka pitäisi korjata heinäkuun alkuviikoilla.
Anastasia peri isältään 30 hehtaarin vehnäpellot, ja niiden lisäksi hän vuokraviljelee 15 hehtaarin tiluksia. Vehnäpellot lainehtivat silmänkantamattomiin kaikkialla tällä eteläisellä, venäjänkielisellä Ukrainan alueella, missä Mustameri ja vehnämeri eivät enää kohtaa toisiaan.
Sota on jo tuhonnut suuren osan Ukrainan leipäviljataloudesta. Maailman elintarvikeohjelman synkkä arvio on, että kriittisesti nälkäisten ihmisten määrä maailmassa kasvaa 45 miljoonalla Ukrainan sodan seurauksena. Etenkin Afrikassa ja Lähi-idän alueella osa maista on tuonut lähes kaiken tarvitsemansa vehnän Ukrainasta tai Venäjältä.
Kun menemme asioiden edelle ja kysymme Anastasialta, miten Ukrainan vehnä ja uusi sato saadaan täältä maailman nälkäisille ja siitä hänellekin toimeentuloa, hän pysyy tässä päivässä.
– Katsotaan ensin, miten tämä viime syksynä kylvetty sato saadaan korjattua. En vielä tiedä, onko se edes turvallista, jos Venäjä jatkaa viljatilojen tuhoamista.
Ukrainan maatilojen varastoissa ja satamien siiloissa on kymmeniä miljoonia tonneja leipäviljaa. Se vilja pitäisi saada liikkeelle ennen uutta sadonkorjuuta.
– Tämä vehnä säilyy hyvänä vuoden päivät, eli nyt elämme kriittisiä aikoja, sanoo Coral-maatalousfirmaa johtava Yurii Vakar.
– Minulla on varastoissa 400 tonnia viljaa, mutta ei ole ostajia, eikä ole myöskään kuljetuskalustoa tai polttoainetta, hän harmittelee tilan pihalla.
Ukrainan vehnästä 95 prosenttia lähti maailmalle Mustanmeren satamien kautta ennen sotaa, jolloin maa oli maailman viidenneksi suurin vehnän viejä ja neljänneksi suurin maissin viejä. Nyt Mustanmeren satamat Odessasta Mariupoliin ovat kirjaimellisesti kuolemanhiljaisia – hälytyssireenien ääniä lukuun ottamatta.
Yuriin ystävän, parinkymmenen kilometrin päässä asuvan maanviljelijän Sergei Morozovin mielestä toistaiseksi ei ole löydetty yhtään logistiikkaratkaisua, jolla merisaarto murrettaisiin.
Hän viittaa hallituksen tietoihin, joiden mukaan Ukraina kuljettaa nyt toista miljoonaa tonnia vehnää ja muuta ruokaa rajojensa ylitse länteen. Lähtevästä viljasta 40 prosenttia menee eteenpäin Tonavan jokisatamien kautta, 40 prosenttia rautateitse ja 20 prosenttia rekka-autoilla.
Venäjä on kuitenkin toistuvasti iskenyt liikenneverkostoon, ja polttoaineen saatavuuden armoilla olevien maantiekuljetusten pullonkaulana ovat humanitaarisen rahdin kuormittamat rajat ja niiden byrokratia.
– Kaikki vaihtoehdot Mustanmeren satamille ovat paljon kalliimpia. Rautatiekuljetuksissa haasteena on erilainen raideleveys, ja vaikka vilja saataisiinkin maitse tai Tonavan jokisatamien kautta Romanian, Balkanin tai Puolan satamiin, niin vilja lähtisi viime kädessä kuitenkin laivoilla, eli kaikki rahtikulut sitä ennen nostavat hintaa, Sergei tuumii.
Yuriilla ei ole tarjota vaihtoehtoja kuristavalle merisaarrolle, paitsi yksi.
– Upotetaan kaikki Venäjän alukset ja ryhdytään taas laivaamaan viljaa – jos venäläiset eivät sitä ennen häivy täältä.