Miehet huomio! Tällainen ruokavalio voi hidastaa ikävän syövän etenemistä
Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio saattaa hidastaa eturauhassyövän etenemistä ja mahdollisesti myös pienentää riskiä sairastua siihen, kertoo lääkäriseura Duodecim.
Artikkelin tiedot pohjautuvat tuoreeseen meta-analyysitutkimukseen, jossa yhdistettiin ja analysoitiin 63 aikaisemman tutkimuksen aineistot.
Tutkimustulosten perusteella eturauhassyöpää sairastavien miesten syöpä eteni hitaammin ja heidän riskinsä menehtyä eturauhassyöpään oli pienempi, jos he noudattivat kasvispainotteista ja tulehdusta lievittävää ruokavaliota.
Terveillä miehillä ruokavalio liittyi myös pienempään riskiin sairastua eturauhassyöpään.
Monipuolinen ja kasvispainotteinen ruokavalio on yhdistetty pienempään syöpäriskiin aiemminkin, mutta nyt julkaistut tulokset vahvistavat näyttöä myös eturauhassyövän osalta.
– Hedelmien, kasvisten ja täysjyvätuotteiden syömisen lisäksi tärkeää olisi myös vähentää ruokia, jotka edistävät tulehdusta ja lisäävät sairastumisriskejä. Tällaisia ovat esimerkiksi ultraprosessoidut ja paljon lisättyä sokeria sisältävät elintarvikkeet, Duodecimin artikkelissa sanotaan.
Suomessa eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Siihen sairastuu vuosittain noin 5 500 miestä ja menehtyy noin 900 miestä.
Maailmanlaajuisesti joka vuosi lähes 1,5 miljoonaa miestä sairastuu eturauhassyöpään.