Eduskunta saa käsittelyynsä vaalipiirijaon muutoksia – Kaakkois-Suomen vaalipiiri vaarassa kutistua tuntuvasti

Eduskunta

Eduskunta saa tällä viikolla oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta (r.) käsiteltäväkseen vaalipiirijaon muutoksia, jotka eivät ilahduta ainakaan Kaakkois-Suomesta valittuja kansanedustajia.

Muutos tarvitaan, koska ensi vuoden alussa viiden kunnan maakunta muuttuu. Heinävesi siirtyy Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan Iitti Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen, Isokyrö Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle, Joroinen Etelä-Savosta Pohjois-Savoon ja Kuhmoinen Keski-Suomesta Pirkanmaalle.

Joukosta Isokyrön kunnan siirtäminen Pohjanmaan maakunnasta Etelä-Pohjanmaan maakuntaan ei aiheuta muutosta vaalipiirijakoon, koska molemmat maakunnat kuuluvat Vaasan vaalipiiriin. Sen sijaan muilla maakuntajaon muutoksilla on vaikutusta.

Kaakkois-Suomen vaalipiiristä valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vielä 17 kansanedustajaa, mutta paikkaluku näyttää väestötietojen mukaan pudonneen jo nyt kuuteentoista. Kolmen kunnan siirtäminen pois vaalipiiristä pienentäisi asukaslukua edelleen.

Hallituksen esityksen mukaan Heinäveden, Iitin ja Joroisten siirtäminen pois Kaakkois-Suomen vaalipiiristä vähentäisi vaalipiirin asukaslukua heinäkuun lopun tilanteen mukaan yhteensä 14 397 asukkaalla, mikä vastaa laskennallisesti noin puolta kansanedustajan paikkaa.

Muutos ei sinänsä olisi erityisen dramaattinen, mutta ahdistusta Kaakkois-Suomen vaalipiirissä lisää tällä hetkellä myös sote- ja maakuntauudistus.

Itä-Savon neljä kuntaa Savonlinna, Rantasalmi, Enonkoski ja Sulkava ovat pyrkineet Etelä-Savosta Pohjois-Savon maakuntaan turvatakseen omat sairaalapalvelunsa. Samalla vaihtuisi myös vaalipiiri Kaakkois-Suomesta Savo-Karjalaan.

Lausuntokierroksella vielä olevassa lakiluonnoksessa nykyinen Itä-Savon sairaanhoitopiiri on kallellaan Pohjois-Savoon.

Asia on kuitenkin vielä poliittisesti auki ja hallituspuolueista keskusta on puolustanut Etelä-Savon nykyisiä maakuntarajoja tiukasti.

Savonlinnan seudun neljässä kunnassa asuu noin 39 500 Suomen kansalaista. Alueen siirtyminen Pohjois-Savoon veisi yhden tai enintään kaksi edustajan paikkaa Kaakkois-Suomesta Savo-Karjalaan Iitin, Joroisen ja Heinäveden lähdön myötä mahdollisesti menetettävän paikan lisäksi.

Uudistusten toteutuessa ja maan sisäisen muuttoliikkeen vuoksi Kaakkois-Suomen paikkamäärä olisi siten vuoden 2023 eduskuntavaaleissa arviolta 13–14 paikkaa, kun nykyisin 15 edustajan Savo-Karjalan vaalipiiri lihoisi 16–17 paikkaan.

Kommentit (2)

  • Lukija13

    Kiitosta vaan sitten. Kaakkois-Suomesta ei ole keskustalla edustajaa nytkään Arkkadianmäellä. Vain noin 300:lla äänellä menetimme myös edellisellä kaudella istuneen edustajamme Markku Pakkasen.
    Ja – kyllähän tuo maakunta-organisaatiokin suorastaan pelottaa sosiaali- ja terveydenhuollon osalta.
    Kouvola ja Kotka määräävät. Pyhtää on vielä turvassa kun ovat yksityistäneet sosiaali- ja terveydenhoitonsa. Mutta hamina on se jota rokotetaan erittäin hyvien palveluiden karsinnalla. Minulta alkaa loppua ymmärrys kohta koko maakuntauudistukseen….siksikin, että vaikutusmahdollisuudet Kymsoten hallituksessa on yhden jäsenen varassa – eli sama kuin siellä ketään ei olisikaan.

    Ja oman kunnan toimintana saimme miljoonia edullisemmat ja paremmat palvelut. Kymsoteen liittymisen jälkeen mikään ei riitä, kulut karkaavat riisutuista palveluista huolimatta.

    Ja kun Kymsote on yhtiöittänyt kaiken mahdollisen, niin se tietää ylimääräisiä kuluja kaikkien yhtiöiden osalta.
    Ennen maksettiin 20,- lasku muovikortilla ja asia oli selvä. Nyt kaikki menevät laskutusyhtiön kautta (kalliit isopalkkaiset toimijat) lähetetään 20,- asiasta lasku kirjekuoressa ja valitusosoituspaperit mukana – siis kolme arkkia paperia – sanoisinko, että paperi ja postituskulut on isompi erä kuin itse maksu.

    Olen kyllästynyt myös tiedottamisen heikkouteen. Saamme lukea päättäjinä lehdistä mitä meiltä tällä kertaa riistetään. Pitäisi muistaa noudattaa mitä palvelusopimuksessa kirjoitetaan ja on sovittu. Alkuun olin Kymsoteen tyytyväinen, enää en ole. Nyt pelottaa maakuntamallikin – kuinkas kauas se päätöksenteko sitten meneekään. Nyt valittu toimintatapa on todella huomattavasti kalliimpi. Eksotekin painii sietokykynsä rajoilla. Omalääkärijärjestelmä paras.

  • Lukija13

    Olisiko Kaakkois-Suomen liityttävä eteläiseen Suomeen?

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen