Autokauppa elää yhä hiljaiseloa – tänä vuonna tehdään 30 vuoden pohjanoteeraus
Suomessa ensirekisteröitiin elokuussa hiukan yli 6 500 uutta henkilöautoa, mikä oli reilut 16 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Alkuvuoden aikana rekisteriin on tuotu vajaat 51 000 henkilöautoa, mikä on noin 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samalla jaksolla.
Rekisteröintien määrä on jäänyt tänä vuonna lähes neljänneksen tammi-elokuun viiden vuoden keskiarvoa alemmas, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Tiedotuskeskus ennakoi, että tämän vuoden kauppamäärä jää alle 75 000:n, joka on vähemmän kuin kertaakaan yli 30 vuoteen.
Autoala toivoo, että hallitus panisi kauppaan vauhtia tukemalla vanhojen autojen romuttamista.
– Uusien autojen kysynnän elvytykseen nopein toimi on kierrätyspalkkiokampanja, josta on saatu hyviä kokemuksia muun muassa vuosina 2015 ja 2018. Kierrätyspalkkio lisää valtion tuloja, sillä palkkion seurauksena kasvavat auto- ja arvonlisäverotulot lisäävät valtion tuloja enemmän kuin palkkioiden edellyttämä tuki, perusteli toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä tiedotteessa.
Autoala laskee, että vuoden mittaisen kierrätyspalkkiokampanjan aikana hankittaisiin yhteensä lähes 11 000 uutta autoa.
Tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista hieman alle 27 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja noin 20 prosenttia ladattavia hybridejä. Bensiiniautoja on ollut noin 47 prosenttia ja kuusi prosenttia dieseleitä. Viime vuoteen verrattuna bensiiniautojen osuus on kasvanut hieman ja täyssähköautojen pienentynyt.
Samalla kun ensirekisteröinnit sakkaavat on kaupankäynti ollut vilkkaampaa käytetyissä autoissa. Kauppamäärät autoliikkeissä kasvoivat 1,8 prosenttia viime vuoden elokuusta. Kauppaa käytiin 4,4 prosenttia enemmän kuin viitenä viime elokuuna keskimäärin.
– Autoliikkeiden vaihtoautokaupan kasvusuunta alkoi jo vuoden 2023 alussa, ja sen ennakoidaan jatkuvan myös syksyn ja talven ajan. Uuden auton kauppa reagoi hitaammin talouden muutoksiin kuin vaihtoautokauppa, sanoi toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta tiedotteessa.