Arviointineuvoston puheenjohtaja: Syvän taantuman tulisi olla syy poiketa velkajarrun tavoitteista
Kansallista velkajarrua arvostelleet opposition edustajat ovat vastustaneet asiasta tehtyä parlamentaarista sopimusta, koska siinä päätetty kansallinen kompromissi on EU-sääntelyä tiukempi.
Velkajarruun sitoutuneet eduskuntapuolueet ovat puolustautuneet sanomalla, että kansallinen sääntely ei edellytä EU-sääntelyä tiukempaa finanssipolitiikkaa kahden seuraavan hallituskauden aikana.
Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Niku Määttänen tutustui STT:n pyynnöstä valtiovarainministeriön tekemiin laskelmiin, joissa vertaillaan sopeutusvaatimuksia EU-sääntelyn ja kansallisen sääntelyn näkökulmista.
– Jaan sen perusviestin, että isossa kuvassa EU-säännöt ovat todennäköisesti pitkään tiukempia kuin kansalliset säännöt, Määttänen sanoo.
Asia ei ole Määttäsen mukaan kuitenkaan täysin selvä, sillä EU-säännöt ovat monimutkainen kokonaisuus, jonka sisältämistä oletuksista keskustellaan komission kanssa. EU-säännöksiä on myös muutettu moneen otteeseen ja osa niistä on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Kansallinen sääntely Suomen velkasuhteen laskemiseksi tulee voimaan vuonna 2031. Ministeriön laskelmien perusteella on Määttäsen mukaan hankala vastata, missä tilanteessa kansalliset säännöt edellyttäisivät tiukempaa talouspolitiikkaa kuin EU-säännöt.
– Näissä laskelmissa sellaista tapausta ei vaikuta olevan, hän sanoo.
Määttäsen mukaan kansallinen sääntö voi lähtökohtaisesti vaatia tiukempaa finanssipolitiikkaa varsinkin syvässä taantumassa tai lamassa.
– Tällöin julkisen talouden alijäämä voi kasvaa nopeasti säännön perusteella asetettua tavoitetta suuremmaksi. Tämä on se relevantein riski, Määttänen sanoo.
Kansalliseen sääntöön on kuitenkin tarkoitus sisällyttää joustoja. Jos kuntien ja paikallishallinnon alijäämä uhkaa ylittää säännön perusteella asetetun tavoitteen, finanssipolitiikan valvoja arvioi, onko ylitykselle hyväksyttäviä syitä.
– Minun mielestäni hyväksyttäviin syihin pitäisi kuulua esimerkiksi syvä taantuma, arviointineuvoston puheenjohtaja sanoo.
Myös muuntyyppiset poikkeukselliset olosuhteet tai kriisitilanteet voivat Määttäsen mukaan olla hyväksyttävä peruste jäädä tavoitteesta. Keskeistä on, miten kansallista sääntöä tullaan soveltamaan.
– Toki on helppo keksiä sellaisia tilanteita, joissa kansallinen sääntö ikään kuin heikon suhdannekehityksen vuoksi edellyttää tiukempaa finanssipolitiikkaa.
Suhdannepolitiikkaan liittyvää kritiikkiä on kuultu velkajarrun arvostelijoiden suusta. Määttäsen mukaan se, kuinka osuvaa kritiikki on, riippuu siitä, miten hyvin finanssipolitiikan valvojan kokonaisharkintaan perustuva jousto käytännössä toimii.
– Ei ole tarkoituskaan, että tavoitteet saavutetaan missä tahansa olosuhteissa, hän sanoo.
Velkajarrun yhtenä ajatuksena on Määttäsen mukaan varmistaa, että velkasuhde voi myös tulevaisuudessa tarvittaessa hetkellisesti kasvaa nopeasti, jos tarve on.
– Vaikkapa koronakriisin alussa lähes joka ikinen ekonomisti oli Suomessa sitä mieltä, että totta kai nyt pitää velkaantua ja saa velkaantua. Olisi outoa, jos valtiovalta ei sellaisessa tilanteessa velkaantuisi, Määttänen sanoo.
Velkaantuminen poikkeustilanteissa vaatii sitä, että tavanomaisissa olosuhteissa velkasuhde laskee ”järkevää vauhtia”, jotta velkasuhde ei jatkuvasti hivuttaudu ylöspäin.
Määttäsen mukaan hyvin korkea velkasuhde voi nostaa nopeasti julkisen velan korkoa sellaisissa tilanteissa, joissa mahdollisuus lisävelan ottamiseen on erityisen arvokas.
Suomen julkisen talouden velkasuhteen huidellessa pian 90 prosentissa Määttänen ei pidä kovin oleellisina laskelmia siitä, että 40 vuoden kuluttua velkasuhde olisi 60 prosenttia tai 60 vuoden kuluttua 40 prosenttia.
– En ole varma, tulemmeko ikinä enää olemaan missään 60 prosentissa, koska meillä tulee jatkossakin olemaan – pelkään – tällaisia kriisejä, joissa velkasuhde pomppaa ylöspäin, hän sanoo.
Tästä syystä velkajarruun liittyvä julkinen keskustelu 40 prosentin velkasuhdetavoitteesta on Määttäsen mielestä ”jossain määrin irrelevanttia”.