Anu Vehviläinen Kunnallisalan kehittämissäätiön hallitukseen
Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) hallitus valitsi hallituksen uudeksi jäseneksi kansanedustaja Anu Vehviläisen (kesk.) Joensuusta, säätiö kertoo tiedotteessaan. Vehviläinen seuraa tehtävässä tiede- ja kulttuuriministeriksi siirtynyttä puoluetoveriaan Petri Honkosta.
– Vehviläinen on toiminut eduskunnan puhemiehenä, ministerinä kolmessa hallituksessa yhteensä yli kahdeksan vuotta, joista neljä vuotta kuntaministerinä. Hänellä on myös vahva kuntatausta Joensuusta, jonka valtuustossa on toiminut yli kymmenen vuotta ja parhaillaankin, säätiö kirjoittaa.
KAKS rahoittaa kuntia palvelevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa, julkaisee lehteä ja kirjoja, sekä järjestää keskustelu- ja koulutustilaisuuksia. Tavoitteena on säätiön mukaan tukea kuntia ja maakuntia sekä parantaa niiden toimintamahdollisuuksia.