Analyysi: Pakkolait lottovoitto työnantajille?

Työmarkkinaneuvottelut ovat junnanneet koko ajan, mutta lakien säätäminen suurelta osin pysyviksi hidasti tahtia entisestään, arvioi toimittaja Vesa Somppi.
Pakkolait

Hallituksen työehtoja heikentävä ”pakkolakipaketti” kadotti Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n halut etsiä vaihtoehtoisia keinoja. Lakiesitykset lähtivät keskiviikkona lausuntokierrokselle.

Neuvottelut ovat junnanneet koko ajan, mutta lakien säätäminen suurelta osin pysyviksi hidasti tahtia entisestään.

Miksi neuvotella huonommasta vaihtoehdosta, kun lottovoitto on jo muutenkin luvassa?

Hallitus tavoittelee paketilla Suomen kilpailukykyyn viiden prosentin kilpailukykyloikkaa.

Ensimmäisestä sairauspäivästä tulisi palkaton. Seuraavat seitsemän päivää sairastettaisiin 80 prosentin palkalla.

Omavastuun kasvattamisen uskotaan karsivan turhia ”rokulipäiviä” ja lisäävän siten tuottavuutta.

Aihe on tulenarka, vaikka kaikki tietävät, että osa työntekijöistä käyttää sairauslomia härskisti hyväkseen. Ääneen sitä ei kuitenkaan saa sanoa.

Ongelma omavastuun lisäämisestä tulee, jos tarpeelliset poissaolot vähentyvät.

Flunssapotilas voi tartuttaa koko työyhteisön, ja tavoiteltu tuottavuuden lisäys kääntyy päinvastaiseksi.

Pakettiin kuuluvien loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi ei veisi ketään vararikkoon, mutta helpoin ratkaisu olisi niiden siirtäminen viikonloppuun. Siirto ei kuitenkaan onnistu ilman kirkon myötävaikutusta.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on asettunut vastahankaan, vaikka hän muuten on pyrkinyt pitämään kirkon ajassa mukana esimerkiksi sukupuolineutraalissa avioliittoasiassa.

Loppiaisen ja helatorstain palkattomuutta suurempi lovi työntekijöiden palkkapussiin syntyisi lomarahojen 30 prosentin leikkauksesta.

Lomaraha (aikaisemmalta nimeltään lomaltapaluuraha) on suomalainen erikoisuus, jolla houkuteltiin aikanaan Ruotsiin kesälomalta siirtyneitä työntekijöitä palamaan entiselle työpaikalleen.

Käytäntö jäi voimaan, vaikka ryntäys Volvon ja Saabin tehtaille on mennyttä aikaa. Historiaa taitaa olla myös Saabin valmistus.

Monissa maissa työntekijöille maksetaan 13. tai jopa 14. kuukauden palkka, joten suomalainen lisäliksa ei heikennä kilpailukykyä kaikkiin verrokkimaihin.

Akavan laskelman mukaan lait söisivät 3 000 euroa ansaitsevien työntekijöiden vuosiansioista 1 247-2 999 euroa.

Suurin lovi syntyisi sellaisille kunnan ja valtion palkkalistoilla oleville, joille lomaoikeutta on kertynyt seitsemän viikkoa.

Myös joillakin yksityisaloilla työskentelevillä, kuten esimerkiksi toimittajilla, on yhtä pitkät lomat. Laki leikkaisi lomia viikolla.

Julkisen sektorin työntekijät perustelevat pitkiä lomiaan matalan palkan kompensaationa.

”Pakkolait” toisivat työnantajille melkoisen kevennyksen palkkakustannuksiin sen jälkeen, kun ne olisi siirretty työ- ja virkahtosopimuksiin ensi vuoden lopulla.

Ongelmana työnantajille on vain se, että työntekijäjärjestöt tuskin nielevät leikkauksia sellaisinaan. Ensi syksyn palkkaneuvotteluissa ne pyrkivät ulosmittaamaan työnantajien saamat edut.

SAK:n esityksessä palkankorotukset olisivat ensimmäisenä vuonna nolla ja sen jälkeen vientisektori määrittelisi palkankorotusten tason.

SAK:n ja muiden palkansaajajärjestöjen kilpakykyloikkaesitys ei ole EK:lle yhtä houkutteleva kuin hallituksen esitys.

EK joutuu kuitenkin miettimään, onko se valmis pikavoittoon vai rauhallisempaan ja ennustettavampaan tulevaisuuteen.

Epävarmuutta luo myös se, että lakiesitykset voivat törmätä perustuslakiin. Silloin EK:lle jäisi vain rauhaton työmarkkinasyksy.

Lopullisesti työmarkkinajärjestöjen kilpailukykypaketin kohtalo on hallituksen käsissä. Jos paketti saataisiin aikaan, se ei välttämättä täytä viiden prosentin tavoitetta.

Hallitus olisi samanlaisen pohdinnan edessä kuin EK.

Ennen postialan työkiistan ratkeamista neuvotteluissa tuskin liikahdetaan, ja mitä lähemmäksi vuodenvaihdetta menee sitä huonommat mahdollisuudet vaihtoehtoisen esityksen syntymiseen ovat.

Aiempi toiveikkuus alkaa joulukuussa olla muisto vain.