Aggressiivinen Venäjä toi yhdysvaltalaissotilaat Coloradosta Puolan kautta Suomeen

Sotilaat etenevät jonossa rakennusta esittävän parakin sisään tyhjentämään sitä vihollisesta. Oikeastaan vain aseiden erilainen ulkonäkö ja sävyero maastopuvun värissä paljastavat, että ryhmässä on sekaisin Yhdysvaltain jalkaväen sotilaita ja Kaartin jääkärirykmentin suomalaisia varusmiehiä. Kivenheiton päässä suomalainen kapteeni kouluttaa amerikkalaista pioneeriryhmää.

Yhteisharjoittelu Santahaminassa johtuu entistä aggressiivisemmasta Venäjästä. Sen uusin hyökkäys Ukrainaan sai Suomen hakemaan Nato-jäsenyyttä, jota seurasi toukokuussa puolustusministeriön päätös täydentävästä koulutus- ja harjoitustoiminnasta kumppanimaiden kanssa, erityisesti kesän ajaksi. Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa ennaltaehkäisevää vaikutusta ja osoittaa, että Suomella on kumppaneidensa tuki jo ennen Nato-jäsenyyttä.

Venäjä on toki aiheuttanut huolta jo useiden vuosien ajan, minkä vuoksi Nato ja Yhdysvallat päättivät sijoittaa eteen työnnettyjä vahvistusjoukkoja itäiseen Eurooppaan. Siksi myös Helsingissä vielä tämän viikon harjoitteleva reilun sadan sotilaan kevyt jalkaväkikomppania ei matkannut Suomeen kotitukikohdastaan Yhdysvaltain Coloradon osavaltiosta vaan Puolasta.

Santahaminassa ja myös Niinisalossa harjoittelevia yhdysvaltalaisia johtava everstiluutnantti Jacob Teplesky kehuu suomalaisten vieraanvaraisuutta ja harjoitteluolosuhteita maasta taivaaseen. Mutta mitä mieltä ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva ammattiarmeijan upseeri on harjoittelusta nuorten suomalaisten varusmiesten kanssa?

–  Minun mielestäni he ovat sotilaina ammattilaisia, Tepleskyn arvio kuuluu.

Hänen mukaansa yhdysvaltalaiset ovat jo oppineet suomalaisilta paljon vierailunsa aikana.

Kysyipä keneltä tahansa, suomalaisten ja yhdysvaltalaisten sotilaiden yhteistyö tuntuu sujuvan vaivatta. Harjoitusta johtavan Kaartin jääkärirykmentin komentajan, eversti Asko Kopran mukaan hyvä esimerkki oli edellisellä viikolla kovilla ammuksilla järjestetty taisteluammunta, jossa yhdysvaltalaista komppaniaa tukivat yhdysvaltalaisten ja suomalaisten miehittämät kranaatinheittimet – ja tulta johtivat yhdysvaltalaiset.

–  Radioliikenne ja tulikomennot käytiin siis englanniksi. Epäsuorassa tulessa heillä ampumamenetelmät ja asteikot ovat erilaisia, mutta jo yhden päivän kehysharjoittelun jälkeen pystyttiin ampumaan turvallisesti. Tuli oli koossa ja tarkkaa, Kopra kertoo.

Espoosta kotoisin oleva Ella Liukkonen vahvistaa, että yhteisharjoittelu ulkomaisten sotilaiden kanssa on mennyt sujuvasti myös varusmiehen näkökulmasta. Valmiusyksikön alikersantin mukaan yhteistyö alkoi rullata lähes saman tien, koska ”samoja juttuja tehdään”.

–  Heti alkoi läppä lentää, Liukkonen tiivistää.

Hän ei ole havainnut ennakkoluuloja vieraiden puolelta, vaikka varusmiehet ovat paljon nuorempia kuin osa yhdysvaltalaissotilaista.

Pioneeriryhmää opastavan kapteeni JP Koivusillan mukaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kouluttaminen ei suuresti poikkea suomalaisten varusmiesten opastamisesta.

–  Sotilailla on ympäri maailmaa samanlainen oppimisen asenne ja samat tietotarpeet. Kun ihmiset tulevat näin pitkästä matkasta harjoittelemaan meidän kanssa, niin heillä on yleensä kova osaaminen omasta varuskunnasta ja halu vertailla, jakaa ja oppia meidän juttuja, Koivusilta sanoo.

Hänen mukaansa kansainvälisissä ympyröissä hyvin pärjäävien suomalaisten varusmiesten, reserviläisten ja kantahenkilökunnan käyntikortti maailmalla ovat puolestaan hyvä kielitaito ja vahva koulupohja.

Puolustusministeriön toukokuussa hyväksymä täydentävän harjoitussuunnitelman lisäsi kalenteriin tälle vuodelle kaksikymmentä uutta, muuttunutta tai osittain uudistettua harjoitustapahtumaa tai -kehystä. Eversti Kopran mukaan suhteellisen nopeasti valmisteltu ja toteutettu kansainvälisen harjoittelun lisäys ei kuitenkaan myllännyt esimerkiksi Kaartin jääkärirykmentin aiempia suunnitelmia uusiksi.

–  Sovittiin amerikkalaisten kanssa, mitä ja missä harjoitellaan. Ei meidän tarvinnut säätää omaa suunnitelmia kuin muutamien pienien yksityiskohtien osalta, Kopra kertoo.

Hänen mukaansa yhteisharjoittelun tärkein anti on nähdä, miten yhdysvaltalaiset tekevät taisteluteknisen tason asioita ja miettiä, sopivatko heidän parhaat käytäntönsä suomalaisten käyttöön. Koko harjoittelun tulokulma on myös ihan uudenlainen, kun harjoittelukumppanina on joku muu kuin toinen suomalaiskomppania, Kopra sanoo. Vieraan kielen käyttö on sekin oma haasteensa, tosin aika pieni sellainen.

– Veikkaisin, että nuo meidän varusmiehet ovat tuon englannin kanssa aika sinut, Kopra sanoo.