Helsingin valloitus edellyttää keskustalta aitoa tahtoa

Toimittajalta

Sipilän hallituksessa ministerisalkkua kantaneen Kimmo Tiilikaisen (kesk.) eduskuntavaaliehdokkuus Helsingissä oli valitettavasti kuin kruununhakalainen olisi tepastellut Lapin vaalipiiriin.

Vaalipiirin vaihdos ei ollut kovin vakuuttava.

Syy ei kuitenkaan ollut ehdokkaassa. Pääkaupungissa keskustan kannatuksen esteenä seisoo puolueen valitettavan huono imago.

Helsingissä kasvaneena keskustanuorena olen huomannut sen tiivistyvän käsitteisiin kepulaisesta suhmuroinnista, siltarumpupolitiikasta ja maatalouden tekohengittämisestä julkisista varoista.

Sellaisesta ei tykätä.

Toisinaan kepua nimitellään kaikkien muiden apupuolueeksi. Kun muuta ei keksitä niin olkoon kepulainen sitten epävarma keskitien arpoja.

Yli 600 000 asukkaan kaupungin valloittaminen vaatii puolueelta aitoa tahtoa ja sitoutumista.

Jos Helsingissä valitsee minkä tahansa muun puolueen, tulee vaalityöstä heti helpompaa. Tällöin kapuloita rattaisiin ei laita puolueleima tai stadilaisten panettelu toisten keskustalaisten toimesta.

Helsingissä valtaannousu kokoomuksen tai vihreiden riveistä lienee verrattavissa keskustalaisen mahdollisuuksiin Lapin vaalipiirissä.

Helsinkiläisen keskustalaisen on identiteettipolitiikan aikakaudella jatkuvasti vakuutettava helsinkiläisten lisäksi ne oman puolueensa jäsenet, jotka ajattelevat, että keskustan kannatus nousee pääkaupunkia ja sen asukkaita mollaamalla.

Aikamoinen savotta.

Mikään ei tule ilmaiseksi. Keskustan imago muuttuu Helsingissä ainoastaan tekemällä. Hiljainen puurtaminen ruohonjuuritasolla ei riitä.

Yli 600 000 asukkaan kaupungin valloittaminen vaatii puolueelta aitoa tahtoa ja sitoutumista.

Se vaatii sen, että puolueen näkyvimmät kasvot vähintään antavat työrauhan helsinkiläisille piirivaikuttajille. Mieluiten jopa auttavat savotassa.

Eivät suinkaan kaikki helsinkiläiset ole luonnosta vieraantuneita asfalttiriippuvaisia. Kesämökkien omistajuus kasaantuu Suomessa juuri Helsinkiin.

Moni helsinkiläisnuori on tutustunut muuhun Suomeen ja luontoon suvun mökiltä käsin. Eivätkä suinkaan kaikki liiku luonnossa, kuin Pariisissa Mona Lisaa katsomassa. Ainakin mato-onki on lapsuudesta tuttu.

Osalla lapsuuden kalaretket jäivät viimeiseksi eränkäynnin muodoksi viimeistään siinä vaiheessa, kun tuontisoijasta tuli muodikasta. Ruokavalio on suorastaan niin polttava puheenaihe, että se on vedetty mukaan identiteettipolitiikkaan.

Juuri identiteettipolitiikka jättää tolkuttomuudessaan markkinaraon järjen äänelle.

Loppujen lopuksi harva helsinkiläinen syttyy populistisesta öyhöttämisestä ja peitsien kalistelusta. ”Mutta mitä mieltä muka keskusta on asioista”, he kysyvät.

Kaikkein tärkeintä puolueelle on erottua joukosta.

Pääkaupunkiseudulla on esimerkiksi noin 11 000 partiolaista, joilla pysyy kädessä muukin kuin älypuhelin. Heidän keskuudessaan arvostetaan kykyä tulla toimeen keskuslämmitysalueen ulkopuolellakin.

Kynnys aloittaa metsästys taas madaltuu ainakin varusmiespalveluksen suorittaneilla miehillä. Mutta menisikö nuori reserviläinen Keskuspuistoon citykanijahtiin?

Monella metsästysharrastus jää aloittamatta juuri siksi, että ei tiedä missä sen voisi aloittaa. Toisilla suhteet metsästysseuraan toki periytyvät isältä pojalle.

Joillakin kipinä syttyy muuta kautta. Voisivatko he tulla mukaan mökkikunnan seuraan, vaikka isänsä eivät olisikaan jäseniä olleet?

On sanomattakin selvää, että hajasijoittaminen ja metropolihaaveilu eivät sovi yhteen. Keskustan on luonnotonta hehkuttaa ylitsepursuavaa pääkaupungin vetovoimaa.

Onneksi on niitä helsinkiläisiä, jotka voisivat innostua vastapainopuolueesta, koska ovat kiinnostuneita myös muusta Suomesta.

Moni kaupunkilainen voisi varmasti kiinnostua mökkikunnastaan enemmänkin näinä aikoina, jolloin etätyöskentely on suotavaa.

Työmarkkinoilla keskustalla on laajemminkin annettavaa. Yhä harvempi nuori kaupunkilainen kokee itsensä erityisesti työntekijäksi tai työnantajaksi. Perinteiset työmarkkinapuolueet ovat vaarassa ajautua liian ahtaiksi.

Toiminimellä puurtava kampaajayrittäjä tuskin äänestää ay-puoluetta, mutta ei hänen asiaansa Esplanadilla lounastava jakkupukukansakaan hahmota. Myös sivutoimisen yrittäjyyden aloittamisen kynnys on yhä matalammalla.

Helsinkiläinen ei maataloudesta ymmärrä, mutta työnteon ja yrittämisen edellytykset muuten kyllä puhuttelevat.

Kaikkein tärkeintä puolueelle on erottua joukosta.

Passiivisessa, muiden asettamiin teemoihin reagoimisessa on vaarana jäädä muiden varjoon. Miksi kukaan äänestäisi kevytversiota vaikka persuista tai vihreistä, jos voi saada samalla äänellä ehtaa tavaraa?

Menestyneimmät puolueet ovat niitä, jotka ovat kyenneet rakentamaan mielikuvan identiteetistä, johon moni äänestäjä pystyy samastumaan.

Jos kannatusalhosta vauhtia hakemassa oleva puolue sortuu paniikissa rakentamaan identiteettinsä maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun varaan, tulee se menettämään kaupungit ikuisesti.

Siinä mielessä puolue kaipaisi lisää sisäistä kuria. Keskusta onnistuu missiossaan herättämällä kaupunkilaisten luottamuksen – ei kieltäytymällä siitä.

August Halonen Toimittaja

Kommentit (1)

  • Lukija4

    Toimittaja August Halonen on todella asian ytimessä – ei puolue voi menestyä pitkässä juoksussa keräämällä ”helppoja ääniä” itselleen mollaamalla toisen alueen keskustalaiset huonoon valoon. Kyllä keskustalaisuus on lähtökohdiltaan samaa ihmisten ja luonnon hyvinvointiin pyrkivää toimintaa alueista riippumatta, mutta toiminnan toteuttamisissa on suuriakin eroja eri alueiden välillä. Ei meillä Rovaniemellä koskaan liikkumisen yhteydessä puhuta metrosta, mutta Helsingissä se on itsestäänselvyys. Helsingissä on sitten vanhat perinteet vaikeuttamassa keskustan työtä (näkyvyyttä), jota sen alueen suuret puolueet mielellään varjelevat. Jaksamista – kyllä työ tekijäänsä kiittää – meidän täällä ”takahikiälläkin” on opittava tekemään politiikkaa periaatteen pohjalta – ei ”helppoja ääniä” kalastellen.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen