Erdoğan kaappasi Nato-prosessin
Karismaattinen kansanmies, jolla on katutappelijan vaisto. Pelkää kuollakseen vallankahvasta lipeämistä. Uskoo Jumalaan, mutta ei kuitenkaan jätä kohtaloaan tämän käsiin. Ei luota oikeastaan kehenkään.
Näin amerikkalaisdiplomaatit kuvailivat Recep Tayyip Erdoğania, kun hän oli Turkin tuore pääministeri.
Viimeiset 20 vuotta ovat osoittaneet, että tarkkasilmäiset jenkit olivat oikeilla jäljillä.
Nyt Erdoğanin häikäilemättömyyden oheiskärsijöinä ovat Suomi ja Ruotsi, jotka on istutettu kiusallisesti Naton odotushuoneeseen.
Ankara väittää, etteivät hakijamaat ole vastanneet riittävällä tavalla etenkään terrorismihuoliin.
Niinpä Suomi ja Ruotsi ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa ne selittävät näkemyksiään Erdoğanille, jota mallidemokratioiden ylevät periaatteet eivät voisi vähempää kiinnostaa.
Sen sijaan presidentti etsii kuumeisesti valttikortteja toukokuussa siintäviin presidentin- ja parlamenttivaaleihin.
Voittaakseen hänen on saatava liikkeelle länsivastaiset ja uskonnolliset kansanjoukot.
Kun Koraani palaa Tukholmassa, Erdoğan ei jätä tilaisuutta käyttämättä.
Ottomaani-imperiumin raunioille perustettu Turkin tasavalta täyttää lokakuussa sata vuotta.
Sotilasvallankaappausten ja muun turbulenssin keskellä köyhästä agraagiyhteiskunnasta on tullut alueellinen mahti, joka päihittää väkiluvussa kaikki Euroopan maat.
Itseluottamuksensa löytänyt Turkki ei koe enää olevansa Euroopan periferiassa vaan tapahtumien polttopisteessä.
Strategisesti tärkeä Nato-maa kiinnostaa myös suomalaisia enemmän kuin koskaan.
Ei ihme, että Suomenmaan verkkosivuilla Erdoğanin suoltamat syyttelyt ja raivonpuuskat ovat kuukaudesta toiseen luetuimpien uutisaiheiden joukossa.
Erdoğan ei jätä käyttämättä yhtäkään temppua itsevaltiaan pelikirjasta.
Erdoğanin purkaukset eivät kumpua voimantunnosta – vaan siitä, että hän on tulevissa vaaleissa haavoittuvaisempi kuin koskaan.
Laukkaava inflaatio kurjistaa kansaa, mutta presidentti pitää kiinni omalaatuisesta talousteoriastaan, jossa korkojen nostaminen on “kaiken pahan äiti”.
Finanssikatastrofista huolimatta kannatuskyselyt povaavat Erdoğanille jatkokautta, sillä varteenotettava vastustaja uupuu.
Erdoğanin johtama parlamentin valtapuolue saattaa kuitenkin jäädä opposition jalkoihin.
Hurjana kampanjoijana tunnettu Erdoğan on kutsunut turkkilaiset säännöllisesti vaaliuurnille.
Vaalit eivät ole olleet reiluja, kuten eivät ole tälläkään kertaa. Silti Turkkia on voinut hyvällä tahdolla pitää demokratiana.
Nyt luisu diktatuuriin on todellinen uhka, sillä Erdoğan ei jätä käyttämättä yhtäkään temppua itsevaltiaan pelikirjasta.
Hänen kuuluisa lausahduksensa kuuluu: “Demokratia on kuin juna. Meidän pitää jäädä pois, kun saavumme haluamallemme asemalle.”
Parhaat päivänsä nähneelle, vainoharhaiselle presidentille tämä pysäkki voi hyvinkin tulla vastaan vaali-iltana.
Erdoğan ei koe tunnontuskia viivyttäessään Suomen ja Ruotsin Nato-ratifiointeja.
Päinvastoin, liberaalien demokratioiden höykyttäminen on täydellistä kansankiihoketta nationalistiselle ja konservatiiviselle kotiyleisölle.
Silti Nato-hakemukset eivät ole pidemmän päälle vain Suomen, Ruotsin ja muiden liittolaisten päänvaiva.
Mitä kovemman metelin Erdoğan ratifioinneista nostaa, sitä vaikeampi hänen on lopulta kovista puheistaan peruuttaa.