Perussuomalaisten ainoa tuleva meppi Sebastian Tynkkynen löysi syyn eurovaalien rökäletappioon – "Tässä on puuhapiste meidän puolueelle"
Perussuomalaisten ainoa tuleva europarlamenttiedustaja Sebastian Tynkkynen on pystynyt hiljalleen sisäistämään eilisen vaalisunnuntain tapahtumia.
– Muutaman tunnin nukkuneena alkaa pikkuhiljaa valjeta, että on todellakin tullut valituksi EU-parlamenttiin. Henkilökohtaisesti on todella onnelliset ja kiitolliset fiilikset. Kyse on kuitenkin paikasta, jossa pystyy vaikuttamaan hyvin paljon, hän sanoo.
Perussuomalaisten tulos jäi sunnuntain vaaleissa paljon odotettua heikommaksi. Puolue sai kerättyä vain 7,6 prosenttia äänistä.
Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra tiivisti asian ytimekkäästi sunnuntai-iltana toteamalla, että turpaan tuli.
Myös Tynkkysen mukaan puolueen vaalitulos jätti paljon toivomisen varaa. Hän arvioi yhdeksi syyksi sen, että EU-parlamentin merkitys on jäänyt perussuomalaisten äänestäjille eduskuntaa etäisemmäksi.
– Ei välttämättä samalla tavalla hahmoteta, miten massiivisista ja Suomeenkin vaikuttavista asioista päätetään EU-tasolla. Esimerkiksi siitä, mikä on meidän kohtalomme turvallisuuden osalta ja Euroopassa Venäjän naapurina, jos Ukrainaa ei tueta tarpeeksi, Tynkkynen sanoo.
– Tässä on puuhapiste meidän puolueelle, että meidän pitää pystyä avaamaan EU:n merkitys äänestäjillemme, hän lisää.
Tähän Tynkkynen sanoo myös itse olevansa parlamentissa valmis.
Miten aiot rakentaa vaikutusvaltaa puolueesi ainoana parlamenttiedustajana?
– Kaikki lähtee verkostoitumisesta ja yleisestikin päätöksentekomekanismin opettelusta. Otin jo lennot heti tiistaiaamulle ja lähden välittömästi tutustumaan meidän meppeihin. Ryhmäkokous on ymmärtääkseni jo keskiviikkona. Aion jo alusta asti toimia ryhmässä hyvin aktiivisena.
Perussuomalaiset on toiminut EU-parlamentin Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmässä eli ECR:ssä, jonne on mahdollisesti siirtymässä myös Unkarin pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puolue.
Orbán on ollut jatkuvana jarruna, kun unionin jäsenmaat ovat pyrkineet tekemään päätöksiä Ukraina-tuesta. Hän on myös edelleen pitänyt suhteita yllä Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Purra on kommentoinut, että yhteistyö Fideszin kanssa ei käy, mutta puolue ei ole myöskään jättämässä ryhmäänsä.
Tynkkynen sanoo, että perussuomalaisten osalta on selvää vastustaa Fideszin liittymistä ECR-ryhmään. Samalla hän muistuttaa olevansa perussuomalaisten ainoa edustaja ECR:ssä.
– Ollakseni täysin rehellinen, kyllähän se tarkoittaa, että Italia ja Puola tulevat äänienemmistöllä ratkaisemaan Fideszin kohtalon.
Ilman poliittista ryhmää jättäytymistä Tynkkynen ei kuitenkaan pidä realistisena tai järkevänä ratkaisuna. Ryhmän sisältä pystyy paremmin vaikuttamaan esimerkiksi siihen, että Ukrainan tukea pidetään esillä.
Parlamentin keskustaoikeistolaisia puolestaan jakaa suhtautuminen yhteistyöhön ECR:n kanssa. EU-parlamentin suurimpana ryhmänä jatkava keskustaoikeistolainen EPP on antanut asiasta ristiriitaisia viestejä. Suomesta EPP:hen kuuluu kokoomus.
Myös Tynkkystä pohdituttaa, miten yhteistyö tulee mahdollisesti rakentumaan, sillä se vaikuttaa myös ECR:n ja perussuomalaisten vaikutusmahdollisuuksiin.
– Toiveena oli, että voisimme tehdä yhteistyötä EPP:n kanssa ja päästä asettamaan agendan seuraavalle viidelle vuodelle. Mutta nyt EPP:n johtajien suulla on lausuttu, että he olisivat kuitenkin lopulta jälleen kerran eristämässä heistä oikealla olevat puolueet.
Jos yhdellä mepillä olisi rajattomasti valtaa, Tynkkysen mielestä yksi tärkein asia olisi Ukrainan tukeminen.
– Rakennetaan tukimekanismi, jolla varmistetaan se, että kaikki EU-maat tulevat sitoutumaan rahallisesti ja raudan osalta Ukrainan tukemiseen, hän sanoo.
Raudalla Tynkkynen viittaa puolustustarvikkeisiin.
Tämä voisi toteutua esimerkiksi niin, että jokainen maa antaisi tukea tietyllä tasolla bruttokansantuotteeseen sidottuna.