Valkolakki lukion päättötodistuksella
Lukio on tänä päivänä täysin erilainen kuin mitä se oli 10, 20 tai 40 vuotta sitten. Ylioppilaskirjoituksilla on ollut sijansa historiassa, mutta nykyajan tarpeita se ei enää palvele. Olenkin ehdottanut ylioppilaskirjoituksista luopumista kokonaan.
Opettajana lähestyn kysymystä ylioppilaskirjoitusten tulevaisuudesta etenkin pedagogisesta näkökulmasta. Mielestäni ylioppilaskokeet rampauttavat lukion yleissivistävän roolin – sen, joka lukiolle on lukiolaissa osoitettu.
Lukion roolin kaventuminen ylioppilaskokeeseen valmentavaksi kokonaisuudeksi nakertaa lukio-opetusta. Esimerkiksi vieraiden kielten opetuksessa nähdään huomattavan paljon vaivaa vastaustekniikan opetteluun – siis siihen, millaisella logiikalla koevastausten päättely pitäisi tehdä.
Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka ylioppilaskirjoitusten ylikorostunut rooli vaikeuttaa opettajien mahdollisuuksia toteuttaa pedagogisesti hyvää opetusta.
Pedagogisesti mielekkäämpi vaihtoehto osaamisen osoittamiseen voisi olla lukion aikana karttuva ainekohtainen portfolio. Portfolio voitaisiin arvioida kokonaisuudessaan lukion päätteeksi.
Ylioppilastodistuksen suuri painoarvo korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa tekee yhtälöstä yhä vaikeamman. Niin sanotussa todistusvalinnassa korostuvat tietyt lukioaineet, mikä luonnollisesti ohjaa lukiolaisten kurssivalintoja.
Nykymalli ei kannusta nuorta kokeilemaan eri aineita ja avarakatseisesti etsimään omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Päinvastoin lukio-opiskelija voi turhautua, jos kokee, ettei todistusvalinnan ohjaavan vaikutuksen vuoksi ole ”kannattavaa” satsata itseä kiinnostaviin aineisiin.
Mielestäni pääsääntöisesti hyvä tapa opiskelijavalintojen toteuttamiseen ovat pääsykokeet. Ne valmistavat nuoria jatko-opintoihin todistusvalintaa paremmin: pääsykokeisiin valmistautumalla oppii alan perusteita, tai vähintäänkin saa realistista kuvaa opintoalasta.
Pääsykoe on myös todistusvalintaa tasa-arvoisempi. Pitää muistaa, että noin puolet nuorista ikäluokista valitsee peruskoulun jälkeen ammatillisen koulutuksen. Omassa ajattelussani korkeakoulutuksen pitää olla reilusti saavutettavissa myös ammattiopiston käyneille.
Kannan suurta huolta nuorten jaksamisesta. Paineet ovat toisen asteen opinnoissa kasvaneet merkittävästi – tämä on keskeinen nuorten vanhemmilta saamani palautteen sisältö.
Tukitoimiin ja esimerkiksi kattaviin mielenterveyspalveluihin satsaaminen on äärimmäisen tärkeää, mutta lisäksi mielestäni on suotavaa kääntää katsetta juurisyihin, siis rakenteisiin.
Ylioppilastodistuksen painoarvon kasvaessa nuorten pitäisi yhä aikaisemmin tietää, minkä alan korkea-asteen opintoihin pyrkivät. Monen suuritöisen aineen, esimerkiksi pitkän matematiikan, opiskelu pitää aloittaa heti lukion alussa.
On kohtuutonta vaatia nuorta ihmistä päättämään tulevaisuuden uransa 15-16-vuotiaana. Erityisesti nuorilla tulee olla mahdollisuus kokeilla, kenties erehtyä ja yrittää uudestaan. Ei voi odottaa, että elämässä kaikki valinnat osuvat kerralla niin sanotusti ”oikeaan”.
Haluan, että lukio on tulevaisuudessa uteliaan oppimisen, oman polun löytämisen ja yhdessä tekemisen areena, vahvan yleissivistyksen rakentaja – ei kolmivuotinen valmennuskurssi korkeakouluun!