Oma koti kullan kallis
Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) ilmoitti pari viikkoa sitten hallituksen kumonneen päätöksen eläkeläisten asumistuen yhdistämisestä yleiseen asumistukeen.
Taustalla oli arvio kaikkien talouden sopeuttamistoimien merkittävästä heikentävästä vaikutuksesta pienituloisiin eläkeläisiin. Jostain kohdin piti tulla vastaan.
Moni on kiitellyt hallituksen linjauksen muutosta. Ei ole tarkoituksenmukaista, että yksi väestöryhmä kärsii talouden kurimuksesta turhan ankarasti.
Oppositio sosiaalidemokraattien johdolla sai kuitenkin uutta vettä eläkeläismyllyyn. He levittivät kulovalkean lailla luuloa siitä, että eläkeläisten asumistukea sittenkin leikataan reippaasti, vaikka Sipilän hallitus lupasi juuri toista.
Nyt eduskunnan käsittelyssä olevalla hallituksen esityksellä jäädytetään eläkkeensaajan ja yleisen asumistuen enimmäisasumismenot vuoden 2015 tasolle.
Kun järjestelmät jätettiinkin yhdistämättä, on loogista ja yhdenvertaista, että se tehdään molemmissa järjestelmissä.
Lisäksi yleisen asumistuen perusomavastuun tulosidonnaisuutta nostetaan 40 prosentista 42 prosenttiin. Näin ollen yleisen asumistuen taso laskee keskimäärin 9 euroa.
Eläkkeensaajien asumistuki sen sijaan on sama vuonna 2016 kuin tänä vuonna. Hallituksen esityksillä tavoitellaan nettovaikutuksellaan 15 miljoonan säästöjä. Mutta saatiinpa soppa keitetyksi – ja senhän demarit toki osaavat.
Suomalainen asumistukijärjestelmä on äärimmäisen monimutkainen. Eikä asiaa helpota, että jokaiselle elämäntilanteelle on muotoutunut oma tukijärjestelmänsä ja omat myöntämisehtonsa.
Nyt on puheissa pyörinyt eläkkeensaajan asumistuki ja vaikkapa työttömän yksinhuoltajan tuki nimellä yleinen asumistuki. Lisäksi on opintotuen asumislisä sekä sotilasavustuksen asumisavustus.
Edellä lueteltujen asumisen kustannusten korvaus on yhteiskunnan hintalappuna yli 1,5 miljardin euron suuruinen. Kun tätä vertaa 15 miljoonan säästöesitykseen, asia asettuu uusiin mittasuhteisiin.
Taustalla on erityisesti pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkien asumisen hinnan nousu. Valtaosa tuen saajista on myös yksineläjiä.
Pääasiassa tuen saajat asuvat vuokra-asunnoissa. Karkeasti todettuna asumisen tuki on tukea asuntojaan vuokraavalle omistavalle luokalle.
Siihen argumenttiin ei voi kuitenkaan tarrautua ja sillä perusteella vaatia järjestelmän muutoksia – pohjimmiltaan on tietenkin tärkeimpänä kysymys ihmisten oikeudesta kunnolliseen kotiin varallisuudesta riippumatta.
Huomiota kiinnittää valtaisa asumistukimenojen nousu. Yksistään vuosina 2013–2014 kustannukset nousivat 8 prosenttia.
Vielä hurjemmalta muutos vaikuttaa laajemman aikajakson vertailussa. Vuoteen 2008 verrattuna ja nykyrahan arvossa mitattuna yhteiskunnan kustannukset asumistuessa ovat nousseet 33 prosenttia.
Asumisen tuen suuruuteen vaikuttaa monta tekijää; ruokakunnan koko, omaisuuden määrä, asunnon sijainti, lämmitys- ja vesikulut, alaikäisten lasten määrä ja niin edelleen. Pelkästään järjestelmän pyörittäminen lohkaisee eläkeläisten ja yleisen asumistuen osalta Kelan potista 55,5 miljoonaa euroa vuosittain.
Aiemmalla päätöksellään hallitus siis tavoitteli sitä, että tästä neljän erilaisen tuen viidakosta kaksi tuen muotoa olisi kriteereiltään yhtenäistetty.
Yhtenäistämisestä puhuttiin jo Vanhasen II hallituksen kaudella Sata-komiteassa.
Yhdessä järjestelmässä olisi helpompi järjestää asiakaspalvelu, tiedottaa järjestelmästä sekä lisätä läpinäkyvyyttä tukien maksatuksessa.
Ihan Atlantin syvänteeseen tätä hanketta ei siis kannata haudata. Mutta hyvää lainvalmistelua se vaatii, koska muutoksesta ei saa maksattaa liian kovaa hintaa.