Nyt oli oikea aika

Puheenvuoro

Kerroimme tänään vaihdoksista keskustan ministeriryhmässä. Saan vastuulleni valtiovarainministerin salkun ja tilalleni tiede- ja kulttuuriministeriksi tulee eduskuntaryhmän nykyinen puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Meidän kaikkien tiedossa oli alusta saakka, että Matti Vanhanen ei jatka virassa koko vaalikautta. Hän hoiti valtiovarainministerin vaativaa tehtävää niin pitkään kuin halusi. Matin toiveesta vaihto tapahtuu nyt, ja ajoitus tuntuu myös minusta luontevalta.

Haluan tässäkin yhteydessä osoittaa Matille kiitokseni kuluneesta vuodesta, hänen vankkumattomasta tuestaan ja kauaskantoisista näkemyksistään.

Korona-pandemian kuristavin ote alkaa jo vähän hellittää. Vähitellen myös maan hallituksen fokus kääntyy kriisin jälkeiseen aikaan. Miten Suomi pääsee mukaan globaaliin kasvuun, joka rajoitusten purusta eittämättä seuraa? Miten varmistamme, että se kasvu ei jää vain kriisin jälkihöyryksi, lyhyeksi spurtiksi?

Miten lähdemme vastaamaan niihin hyvinvointiyhteiskuntamme haasteisiin, jotka eivät ole koronan aikana mihinkään kadonneet? Miten saada aikaan päätöksiä, jotka valavat uskoa suomalaisiin perheellistyä, yrittää, ottaa työtä vastaan, elää itsensä näköistä elämää juuri siellä missä haluavat?

Valtiovarainministerin monimutkainen tehtävä on sittenkin periaatteiltaan yksinkertainen: pitää katsoa menojen perään ja huolehtia, että tulee tuloja. Tärkeintä on saada maan talous raiteilleen, huolehtia kasvusta ja siitä, että kasvun ja hyvinvoinnin edellytykset jakaantuvat koko maahan.

Talouskasvu on myös kivuttomin tapa pitää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjasta kiinni – varmistaa, että meillä on jatkossakin varaa olla maailman onnellisin kansa. Yritysten toimintaedellytyksiä pitää vahvistaa aina maatiloista pörssiyrityksiin saakka. Myös perhepolitiikka on mitä suurimmassa määrin talouspolitiikkaa.

Pitkittynyt puoliväliriihi valmensi minua valtiovarainministerin tehtävään. Viisikon jäsenenä neuvottelin kehyskompromissin ja tein arvion siitä, että keskustan kannattaa näissä oloissa neuvottelutulos hyväksyä.

Meille tärkeät asiat etenevät edelleen hallitusohjelman mukaisesti ja olemme osaltamme jälleenrakentamassa Suomea tämän poikkeuksellisen ajan jälkeen.

Uskon, että yhteistyö pääministerin kanssa on myös aiempaa luontevampaa valtiovarainministeriöstä käsin. Ymmärrämme toistemme talouspoliittista ajattelua viime viikkojen ansiosta aiempaa paremmin.

Samoin olen luottavainen, että alueisiin nojaava kasvu ja heikommasta huolehtiminen ovat myös sosialidemokraateille tärkeitä asioista ja yhdistävät meitä ja heitä tässäkin ajassa.

Annika Saarikko Annika Saarikko on keskustan puheenjohtaja, hallituksen valtiovarainministeri sekä kolmannen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomesta.