Minne jäivät lupaukset vakaasta sähkön hinnasta?
Viime aikoina olemme nähneet järkyttävän korkeita sähkön hintoja, mutta hallitus on silti pysynyt hiljaa. Pääministeri Orpoa ei ole näkynyt kommentoimassa tai kertomassa ratkaisuja kansaa kurittaviin arjen hintoihin.
Nykyiset hallituspuolueet kertoivat viime kaudella oppositiossa kyllä omia yksinkertaistettuja ratkaisujaan. Minne nämä ratkaisut ovat nyt jääneet?
Perussuomalaisten nykyinen ministeri Ville Tavio esitti vuoden 2022 syksyllä, että valtion pitää tukea sähkölaskujen maksamisessa eli käytännössä sähkölaskut tulisi osoittaa valtiolle.
Tavion ajatuksissaan oli, että vain omavastuuosuus jäisi kuluttajalle. Perussuomalaiset ovat muutenkin huutaneet halvemman sähkön perään ahkerasti.
Perussuomalaiset ovat milloin väläytelleet kotitalouksien sähkönverotuksen laskemista ja milloin päästökaupan keskeyttämistä. Kunnes hallitusvastuu alkoi.
Perussuomalaisten suunnalla on nykyään vain vastassa hiljaisuuden muuri. Ei minkäänlaisia toimenpiteitä tai esityksiä kotitalouksien tukemiseksi kalliiden sähkölaskujen kompensoimiseksi. Ministeri Tavionkin ääni on muuttunut kellossa.
Ilmeisesti nyt perussuomalaisten mielestä on kuluttajan oma moka, jos ei ole hankkinut halpahintaista sähkösopimusta. Hintatuesta ei kuulemma nyt kannata puhua, kun massiiviset hintapiikit ovat vain väliaikaisia.
Nyt pääministeri Orpo on ollut käsittämättömän hiljaa.
Kokoomus puolestaan on taivastellut pörssisähkön korkeita hintoja aika ajoin.
Oppositiojohtaja Petteri Orpo totesi joulukuussa 2022 seuraavasti: ”Sähkön pörssihinta liikkuu 60-70 snt/kWh. Tilanne on kodeille kestämätön. Kokoomus on vaatinut jo syyskuussa nopeita toimia sähkön hinnan kohtuullistamiseksi. Puheet eivät enää riitä. Odotamme hallitukselta konkreettisia esityksiä. Järkyttävät hinnat täytyy saada kuriin.”
Nyt pääministeri Orpo on ollut käsittämättömän hiljaa. Miksei Orpon hallitus ei ole tuonut konkreettisia esityksiä sähkön vakaan hinnan turvaamiseksi?
Viime aikoina pörssisähkön hinta on käynyt jopa 2,35 e/kWh:n tiennoille. Eli jopa neljä kertaa korkeampia piikkejä on nähty kuin viime kaudella. Tuntuu, että hallituksen ministerit ovat erkaantuneet tavallisesta arjesta.
Nyt olisi kokoomuksen ja perussuomalaisten aika lunastaa kovat puheensa sähkön hintojen kuriin laittamisesta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja Jani Mäkeläkin on vain selittänyt julkisuuteen, että markkinamekanismi on monimutkainen ja vaikeatajuinen. Ei tuntunut olevan viime kaudella oppositiossa.
Selityksiä kyllä riittää, mutta konkreettisista toimista taidamme saada vain haaveilla.
Hallitus on päättänyt seistä vaan tumput suorana ja antaa kansalaisten kärsiä sähkön korkeasta hinnasta. Arjen ongelmat eivät tunnu aiheuttavan toimia.