Kenellä hermot kestää
Näyttää pahasti siltä, että reilun vuoden päästä Venäjää johtaa Vladimir Putin ja Yhdysvaltoja Donald Trump.
Putin voittaa vilpilliset vaalinsa varmasti ja Trump onnistunee viilaamaan amerikkalaisia linssiin taas kerran.
Suomen tuleva presidentti joutuu tekemisiin Venäjän ja USA:n johtajien kanssa, sillä olemmehan ensin mainitun rajanaapuri ja nykyisin myös Naton jäsen.
Kaikki presidenttiehdokkaat ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta isosta linjasta enemmän tai vähemmän yksimielisiä.
Yksituumaisuus on harvinaista herkkua riitelyä korostavassa ajassa.
Tulevalla tasavallan presidentillä pitää pään kestää, sillä hän johtaa ulkopolitiikkaa.
Presidentin keskeisenä tehtävänä on kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä. Nykyajassa tuo perustuslakiin sisältyvä vaade on kaikkea muuta kuin korulause.
Tulevissa presidentinvaaleissa pitää kunkin kysyä, että millainen presidentti tarvitaan.
Kenellä kestää hermot esimerkiksi silloin, kun pitää ottaa luuri kouraan ja neuvotella sotaa käyvän ja sotarikoksiin syyllistyneen valtiojohtajan kanssa?
Tai kenellä kestää pokka silloin, kun pitää neuvotella aikuisten oikeasti Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta suurvallan omalaatuisen napamiehen kanssa?
Rehnillä on viisautta ja oikeudentunnosta kumpuavaa paloa, juuri sellaista, jota pienen pohjolan maan johtajalta edellytetään.
Tuhannet keskustalaiset kaikkialla Suomessa kampanjoivat parhaillaan tohtori Olli Rehnin puolesta. Rehn on tähän astisella toiminnallaan osoittanut vakautta ja harkintakykyä silloin, kun pitää tehdä päätöksiä.
Rehnillä on viisautta ja oikeudentunnosta kumpuavaa paloa, juuri sellaista, jota pienen pohjolan maan johtajalta edellytetään.
Rehn ei hötkyile, vaan miettii ensin ja toimii sitten.
Presidentinvaalien asetelma alkaa hahmottua vasta joulun jälkeen. Tehdään jokainen kovasti töitä sen hyväksi, että Olli Rehnin kampanja näkyy ja kuuluu mahdollisimman monelle.
Joulun aika antaa tilaa yhteisöllisyydelle ja välittämiselle. Keskustalaisille hyvin tyypillisiä arvoja tarvitaan kaikkina päivinä, jotta ei olisi sotaa ja pahantekemistä.
Ukrainassa ja Gazassa lukemattomat turvattomat lapset kärsivät arvottomuudesta, joihin he eivät ole itse syypäitä.
Mieti, mitä sinä voisit tehdä jouluna heidän hyväkseen. Apua ja tukea koordinoivia tahoja on monia.
Ja mieti joulun jälkeen, millaisen johtajan sinä haluat rauhaa ja vakautta edistävälle Suomelle.