Venäläinen urheilu kärsii kansainvälisestä sulusta, mutta se on Putinin syy ja hyvä keino muistuttaa sodan seurauksista
Maailmalla on herätetty keskustelua siitä, pitäisikö venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden päästä jo kilpailemaan ulkomaille, ja vaikka ilman kansallisia tunnuksia.
”Eivät yksittäiset urheilijat ole aloittaneet sotaa”, jotkut suomalaisetkin huippu-urheilijat perustelevat (Yle 20.9.).
Uusiin arvioihin ei ole mitään aihetta.
Venäläisurheilijoiden sulkeminen kansainvälisen kilpailutoiminnan ulkopuolelle on Putinin syy ja Putinin aloittaman sodan seuraus. Päätöksen uudelleenarvioinnin aika on sitten, kun sota päättyy.
Sulku ei ole rankaisu tai kosto. On surullista, että venäläiset urheilijat eivät pääse kilpailemaan muun maailman kanssa. Mutta nyt se on välttämätön.
Se on erinomainen keino osoittaa venäläisille, mitä he menettävät, kun sallivat vallanpitäjiensä harhaiset ja järkyttävät sotahankkeet.
VENÄLÄISTEN urheilijoiden kohtelu on läheistä sukua viisumirajoituksille.
Turisti menettää mahdollisuuden matkustaa vaikkapa Suomeen tai Espanjaan. Mutta huippu-urheilija menettää vielä enemmän.
Hänen harjoittelunsa on tähdännyt kansainvälisille kilparadoille. Nyt työ menee hukkaan. Maailman huipuista ei voikaan ottaa mittaa. Suuret rahat jäävät saamatta. Venäjän ja Valko-Venäjän keskinäiset ”olympialaiset” ovat naurettava korvike.
Pahimmassa tapauksessa nuoren urheilijan parhaat vuodet kuluvat ilman mahdollisuutta kansainvälisiin mittelöihin.
Urheilijoita ei voi verrata tavallisiin turisteihin myöskään siksi, että kansainvälistä urheilumenestystä arvostetaan Venäjällä tavattomasti ja myös hyödynnetään valtiollisesti. Sitä käytetään itsetunnon ja nationalismin pönkittämiseen.
Surullinen todistus olivat Sotshin talviolympialaiset. Niiden jäljiltä paljastui korkealta taholta ohjattu laaja ja systemaattinen dopinghuijaus. Venäläisten urheilijoiden oli pakko menestyä, keinolla millä hyvänsä, vaikka petkuttamalla.
Siksi venäläisen urheilun sulku voi olla tehokkaampi kuin monet talouspakotteet.
Venäjän hyökkäyksen myötä ajatus siitä, että urheilua ja politiikkaa ei pitäisi sotkea toisiinsa, kuulostaa yhä naiivimmalta.
VENÄLÄISTEN on itse tehtävä ratkaisunsa. Maailma avautuu niin urheilijoille kuin turisteillekin, kun sota päättyy oikeudenmukaisella tavalla.
”Sodan pitää olla loppunut, ja syyllisten pitää olla kansainvälisessä sotatuomioistuimessa”, kuten entinen huippu-urheilija ja urheiluministeri, kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.) sanoo HS:n haastattelussa (22.9.).
Tämän linjan täytyy säilyä kirkkaana kansainvälisten urheilupäättäjien kokouksissa. Erityisen tuomittavaa on, jos linjasta lipsutaan urheilubisneksen rahanhimon takia.
Kun Ukrainan sotaa käydään Euroopassa, eurooppalaisilla urheiluvaikuttajilla on suuri vastuu urheilun maailmanjärjestöjen päätöksistä.
Venäjän hyökkäys voi vaikuttaa kauempaa katsottuna vähäiseltä ja venäläisten urheilijoiden asema epäoikeudenmukaiselta. Eurooppalaisten urheiluvaikuttajien täytyy yhdessä jyrkästi torjua tällaiset ajatukset.
VENÄJÄN hyökkäyksen myötä ajatus siitä, että urheilua ja politiikkaa ei pitäisi sotkea toisiinsa, kuulostaa yhä naiivimmalta ja vanhanaikaisemmalta.
Päinvastoin, esimerkiksi suurten kilpailujen järjestämisvastuun myöntäminen on sopiva tilaisuus toimia yleisinhimillisten arvojen puolesta.
Tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta sitä kohti mennään. Tämä vaatii muutoksia urheilujärjestöjen päättäjäväessä. Tarvitaan sellaista voimaa, jota ei pystytä rahalla ja muilla eduilla hurmaamaan.
Jääkiekkojohtaja Rene Faselin tapaus osoitti, kuinka tympeää nöyristelyä esiintyy vielä kansainvälisten urheilujärjestöjen johtopaikoilla.
Suursiivousta tarvitaan.