Selluloosa on tulevaisuuden supermateriaali, ja siksi Kemin tehdashankekin on monella tavalla tärkeä

Pääkirjoitus

Puulla ja siitä valmistettavilla tuotteilla voidaan korvata öl­jyä, be­to­nia, muo­via, hiil­tä ja terästä ja torjua näin ilmastonmuutosta.

Tämä on hyvä tietää, kun kannetaan huolta metsien hiilinielukysymyksestä ja keskustellaan esimerkiksi Kemin biojalostamohankkeesta.

Hyvä on tietää myös se, että selluloosa on myös tulevaisuuden supermateriaali eikä vain vähätelty ja alhaisen jalostusasteen bulkkituote.

Metsä Groupin Kemin tehdashanke onkin tärkeä monesta syystä. Se tuo jättimäärän työtä ja elinvoimaa pohjoiseen Suomeen mutta torjuu myös ilmastonmuutosta.

Uutta tulevaisuutta valaisee toinen suuri metsäyhtiö, Stora Enso, tuoreessa vuosikertomuksessaan näin:

”Kaikki, mikä tänä päivänä tehdään fossiilipohjaisista materiaaleista, voidaan huomispäivänä tehdä puusta.”

Samalla tavoin voi sanoa, että kaikki öljystä valmistetut tuotteet voidaan ennen pitkää korvata puusta valmistettavasta selluloosasta.

Ilmastonmuutoksen näkökulmasta metsä on hiilinielu, kun se kasvaa. Mutta on yhtä tärkeää – ja ehkä tärkeämpääkin – että metsästä saatujen tuotteiden avulla voidaan korvata monenlaista sellaista, mikä on ilmastonmuutoksen kannalta haitallisinta.

Siinä perusteita Kemin biojalostamohankkeellekin.

Tietävätköhän kaikki päättäjätkään, missä mennään? Keskustelusta saa usein käsityksen, että tuskinpa vain.

Toisin kuin usein väitetään, metsäteollisuuden, yliopistojen ja esimerkiksi VTT:n tutkimustyö puuraaka-aineen jalostusasteen nostamiseksi on kiivasta.

Selluloosasta voidaankin valmistaa jo nyt paitsi pakkausmateriaaleja, myös kankaita, vaatteita, hygieniatuotteita, komposiittimateriaaleja…

Kuitulankateknologia, missä lanka tehdään suoraan sellutehtaan sellumassasta, on lähellä teollisen mittakaavan tuotantoa. Sellun etevyydestä raaka-aineena kertoo, että puuvillalangan valmistukseen verrattuna menetel­mällä voidaan säästää 99 prosenttia vettä ja 80 prosenttia ener­giaa.

Tietävätköhän kaikki päättäjätkään, missä mennään? Keskustelusta saa usein käsityksen, että tuskinpa vain.

Suomessa on met­sien hoi­dos­sa ja puun käy­tös­sä pit­kät pe­rin­teet ja eri­no­mai­nen tie­tä­mys. Suo­mes­sa ym­mär­re­tään, et­tä kun met­sää ha­ka­taan, se on heti uu­dis­tet­ta­va. Ha­kat­tu met­sä­maa pan­naan taas kas­va­maan uut­ta met­sää.

Vanha sanonta kuuluu: kirves on paras metsän kasvattaja.

Tämän jokainen kotipuutarhurikin tietää. On välttämättä kitkettävä, harvennettava, lannoitettava.

Myös metsää on hoidettava. Kun suuri puu kaadetaan, sen paikalle istutetaan neljä tainta. Mutta vain yksi mahtuu kasvamaan tukiksi.

Metsänhoito tuottaa siis yhä kasvavassa määrin selluloosan raaka-ainetta. Se pitää hyödyntää niin kuin nyt tehdään. Sillä tavoin torjutaan ilmastonmuutosta.

Suo­ma­lai­nen met­sän­hoi­to on­kin maa­il­man pa­ras­ta. Vain Ruot­sis­sa ol­laan sa­moil­la aal­to­pi­tuuk­sil­la. Suur­ten met­sä­a­lu­ei­den maat Ka­na­da ja Ve­nä­jä toi­mi­vat ko­ko­naan toi­sin. Ne tu­ho­a­vat met­si­ään.

Metsien kas­vua hyö­dyn­ne­tään Suo­mes­sa siis kes­tä­vim­mäl­lä ta­val­la, mitä maa­pal­lol­ta löy­tyy.

Ja sil­lä ta­voin saa­daan työ­tä suo­ma­lai­sil­le ja nii­tä vien­ti­tu­lo­ja, joi­den avul­la voi­daan sit­ten kus­tan­taa ter­vey­den­hoi­toa, so­si­aa­li­tur­vaa, kou­lu­tus­ta ja mui­ta yh­tei­siä me­no­ja.