Ohisalon kannattaisi opiskella historiaa

Pääkirjoitus

Vihreiden puheenjohtaja sisäministeri Maria Ohisalo käynnisteli sunnuntaina puolueensa kuntavaalikampanjaa twiittiketjulla, jonka ensimmäinen osa herätti välittömästi vilkkaan keskustelun. Se kuului näin:

”Aloitin koulunkäyntini syksyllä 1992, kun Suomen talous oli syvässä kriisissä. Elvyttävän politiikan sijaan Suomessa valittiin tiukka leikkausten linja. Kyse ei ollut vain pyyhekumien puolittamisesta ja vanhoista koulukirjoista.”

Ohisalon historiantulkintaa voi arvostella vahvoin perustein. Tämä koskee erityisesti väitettä, että Suomessa valittiin elvyttävän politiikan sijasta tiukka leikkausten linja.

Laman keskelläkin Ahon hallitus panosti tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Se vauhditti lamasta nousua.

SYKSYLLÄ 1992 Suomea hallitsi Esko Ahon hallitus. Se ei valinnut leikkausten linjaa vaan elvytti lainarahalla niin paljon kuin sitä suinkin oli ulkomailta saatavissa. Tästä ovat kaikki mukana olleet kertoneet puoluekannasta riippumatta, viimeksi Aho kirjassaan ”Mustien joutsenten vuosi”.

Pahimmillaan oli vain muutamista vuorokausista tai viikoista kiinni, että Suomi olisi joutunut kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhoukseen. Hallituksen oli pakko etsiä myös säästöjä, jotta lainahanat olisivat pysyneet auki.

Lainarahalla oli 1990-luvun alun lamassa myös hinta. Esimerkiksi uusien asuntolainojen keskikorko oli yli 13 prosenttia marraskuussa 1992.

Laman keskelläkin Ahon hallitus panosti tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Se vauhditti lamasta nousua.

HALLITUS vaihtui vuoden 1995 vaalien jälkeen. Valtaan tuli Paavo Lipposen (sd.) hallitus, jossa myös vihreät olivat mukana.

Ahon hallituksen onnistuneiden hätätilatoimien jälkeen Lipposen hallitus sai vapaammin valita oman talouslinjansa. Se kirjattiin hallitusohjelmaan, jonka mukaan valtion menoja leikattiin 20 miljardilla markalla, suunnilleen kymmenysosalla valtion budjetista. Summa vastaa nykyrahassa noin viittä miljardia euroa.

Lipposen hallitus jatkoi kaikkia edeltäjänsä määräaikaisia säästötoimia, joita siihen osallistuvat puolueet olivat voimakkaasti arvostelleet oppositiossa ollessaan.

Lisäksi se leikkasi lisäksi muun muassa kuntien valtionapuja. Kunnille jäi vähemmän rahaa käytettäväksi muun muassa kouluihin ja muihin palveluihin.

Jokainen puolue valitsee tietysti oman tapansa tehdä politiikkaa. Historian tarkoitushakuisen vääristelyn ei vain soisi kuuluvan kenenkään keinovalikoimaan.