Tyhjältä vai puhtaalta pöydältä?

Keskustassa vallitsee epätietoisuus. On paljon intoa ja hyvää halua päästä parempaan.

Puolue ja eduskuntaryhmä nostavat esille paljon yksittäisiä kysymyksiä ja huolenaiheita. Välillä huomionhakeminen menee ylikin. Ymmärrän sen, koska niin monet uskovat, että näkyvyys tuo kannatusta. Mutta niin ei valitettavasti asia ole.

Tämän lisäksi keskusta pärjää vain sitä huonommin, mitä enemmän se apinoi muiden puolueiden malleja tai mitä enemmän se nostaa hyökkäilyssään esille niiden tavoitteita.

Kiinnitin huomioni muutamaan puheenvuoroon, jotka Suomenmaa on hiljattain julkaissut.

Puoluesihteerimme Riikka Pirkkalainen kirjoitti keskustan strategiatyöstä, puolueen identiteetistä ja ”brändistäkin” tulevaisuuden rakennuspuina. Hän kirjoitti siitä, miten piirien aktiivit saavat nyt lähteä ”tyhjältä pöydältä” määrittämään näitä asioita.

Tänä syksynä tehtäviinsä valitut uudet piirien puheenjohtajat puolestaan tuskailivat, ettei keskusta saa viestiään perille. Tämä on jo tuttu virsi koko viime vaalikauden ajalta.

Tartun kahteen asiaan, jotka mielestäni pitäisi ottaa vakavasti, jos halutaan kohti parempaa.

”Tyhjä pöytä” voi olla kielellinen lipsahdus tai tarkoituksella valittu kielikuva. Suomen kielessähän on tuttu ilmaus aloittaa ”puhtaalta pöydältä”. Siihen liittyy toisenlainen merkitys kuin ”tyhjään pöytään”.

Puhtaalta pöydältä lähtemiseen kuuluu se, että keskeneräiset asiat tai erimielisyydet selvitetään ja todetaan missä ollaan. Pöytä siis puhdistetaan yhdessä. Samalla nähdään, millaiset kalaasit on tullut pidetyksi tai mitkä paperit ovat hautautuneet tai tehtävät jääneet tekemättä.

Tyhjä pöytä kuulostaa siltä, ettei pöytään ole oikein mitään pantavaa, tai että on heitetty entinen menemään ja haettu uusi tilalle. Ymmärtääkseni tyhjä pöytä- metafora tarkoittaa samaa kuin ”uusi alku”, joita keskustassa on tehty koko 2000-luku kiihtyvällä syklillä.

                         
Jos puolue haluaa löytää identiteettinsä, tyhjän pöydän metodi kuulostaa vähän samalta kuin lasten aasi-leikki.

Jos puolue haluaa löytää identiteettinsä, tyhjän pöydän metodi kuulostaa vähän samalta kuin lasten aasi-leikki, jossa silmät sidottuina yritetään panna aasin häntä kuvassa oikeaan kohtaan.

Identiteetti muodostuu puolueen aatteesta, historiasta, siitä ketä ja mitä ollaan, arvoista, luovuttamattomista asioista, yhdessä toimimisen tavasta ja pelisäännöistä. Identiteetti kasvaa ja kehittyy historiassa ja työssä, mutta sitä ei voi vain poimia jostakin ja pukea ylle.

Johtajien kannattaisi strategian tarkoitus ja keskustan identiteetin vahvuustekijät tunnistaakseen paneutua esimerkiksi Seppo Kääriäisen väitöskirjaan Keskustan strategisista valinnoista ja pohtia, ollaanko nyt oikeasti tekemässä strategiaa ja mitä edellytyksiä sellainen työ vaatii.

Piirijohtajien esiin nostama huoli on tärkeä, mutta minusta vaikuttaa, ettei kysymystä keskustan viestin perillemenosta aseteta riittävän syvälle. Yhä huutavammaksi muodostuu kysymys: mikä on se keskustan viesti, joka ei mene perille. Onko sitä?

Nähdäkseni keskustan keskeiset viestit viime eduskuntavaalien jälkeen olleet: hallitukseen meno vaalituloksesta huolimatta ja tappion kasvojen nostaminen kansakunnan keulaan.

Nämä ovat ne asiat, jotka kannatusta painavat. Ne eivät unohdu lähtemällä tyhjältä pöydältä tai ottamalla uusi alku.

Se viesti, jonka keskusta antoi hallitusohjelmasta: ”saimme 11 tavoitetta kymmenestä läpi” on kansakunnan piilotajunnassa ja omien kannattajien mielissä yhdistymässä hallituksen heikkoon suosioon kysymyksenä: tämäkö oli hallitusneuvottelujen lopputulos?

Hallitusyhteistyön jatkuminen on ollut viime päivät vaakalaudalla, syistä joihin on ajauduttu keskustasta riippumatta. Lähipäivät osoittavat, jatkaako hallitus ja millaisella pohjalla.

Jos jatkaa, keskustan kannalta saldon pitäisi alkaa kääntyä plussalle. Se edellyttää puhtaalta pöydältä arviointia siitä, mitkä valinnat ovat meidät tähän tilanteeseen johtaneet.