Anne ja minä

Englannin prinsessa Anne täytti viime lauantaina 70 vuotta. Miltei ikätoveruuden vuoksi meitä Annen kanssa yhdistää moni asia.

Kun Anne meni ensimmäisen kerran naimisiin 1973, kirjoitin pakinan, jossa varoittelin säätynsä alapuolelta naimisesta. Maalailin uhkakuvan, jonka mukaan rahvaasta ei voi koskaan tietää.

Mitä jos ylkämies on tehnyt sopimuksen vaikka Coca-Colan kanssa. Vetäisee alttarilla, suora lähetys, noin miljardi katsojaa, juhlakostyymin auki ja näyttää kameroille limsamainoksen.

Tästä pahastuttiin ihmeen paljon. Prinsessauskossa olevat naiset saivat arvostetun kirkkoherran ottamaan yhteyttä ja painavasti paheksumaan. Ei auttanut, vaikka sanoin, että oli monarkian pilkkaa, ei kirkon.

Minulla oli syyni, etten sanoisi kollegiaaliset syyni varoittaa Annea. Satama- ja varuskuntakaupungin mittareilla minäkin olin kuninkaallinen. Ahtaajan poika ja kranaatinheitinmies.

Nyt luin, että Anne on vieläkin ihan tikissä. Hän käy vuoden mittaan noin 500 tilaisuutta.

Olen ajatellut pyrkiä samaan, ei kai se niin vaikeaa olisi.

En kelpaa avaamaan lastenosastoja enkä vihkimään rakennuksia. Pyterlahden kolmannen maitolaiturin olen kyllä käynyt vihkimässä.

Mutta aina voi laittaa mustan renttubleiserin päälle (kts. kuva) ja mennä jos johonkin tilaisuuteen. Tuolla muistellaan vanhoja aikoja, tuolla on luento joka päivälle, tuolla saa kävellä oppaan perässä hautausmaalla. Yksi matka, kaksi asiaa; voi samalla katsella tonttia.

On onkikilpailuja, en ole koskaan saanut kalaa, mutta voin kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollani.

Autojen merkkikerhot kokoontuvat kesäisin aktiivisesti. Mikä on kiehtovampaa, kuin avata konepellit ja mällistellä näkemäänsä mitään ymmärtämättä. Konehan siellä jossain on, kaikkien muovien alla. Mutta nyökytellään ja muistellaan kaikki huoltoasemakäynnit.

Torilla piipahtamisen voi laskea tilaisuudeksi, koska ainahan se venyy santsikuppiin asti.

Retkiä olisi, voi voi. Monen porukan mukana voi mennä karkkitehtaalle ja Lemille särää syömään ja eikö ole savipottipajoja maassamme.

Iän puolesta voisin mennä klo 16.00 päättyviin päivätansseihin, mutta ihan varmasti en mene.

Koska Annekaan ei mene.

Annen kerrotaan jaksavan tilaisuuksia siksi, että hän ei tartu tarjoiluihin. Ei kelpaa ilmainen viina!

Kuninkaalliset ovat outoja.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen