Kempeleen mallista ja maalaisjärjestä
Viime sunnuntain Helsingin Sanomien pääkirjoitusta lukiessani tulin hyvälle tuulelle. Kotikuntani Kempele oli nostettu hyväksi esimerkiksi siitä, miten sairauspoissaoloja on mahdollista vähentää.
Työntekijälle etsitään sairausloman ajaksi, jos se on lääkärin mukaan mahdollista, kevennetty tapa tehdä töitä.
Mallin myötä sairauspoissaolot ovat vähentyneet ja työntekijät ovat pystyneet tuomaan osaamistaan työtiimiinsä niiden työtuntien aikana, jotka hän voi työskennellä.
Suomalainen työelämä on liian usein kovin kankea. Joko olet töissä tai sairaslomalla.
Vaikka mahdollisuuksia olisi muihinkin ratkaisuihin, usein ne syystä tai toisesta jäävät toteuttamatta. Kempeleen malli todistaa, että keinoja kyllä riittää, jos on tahtoa. Usein näissä joustavissa ratkaisuissa voittaa niin työnantaja kuin työntekijä. Myös valtiontalous kiittää. Jokainen tehty työtunti auttaa myös Suomea.
Hyviä malleja ja käytäntöjä riittää varmasti muuallakin Suomessa. Osaammeko me keskustassa hyödyntää niitä riittävällä tavalla?
Laaja järjestö- ja luottamushenkilöväkemme voisi helposti jakaa ja monistaa toimivat mallit kuntiin ja maakuntiin. Yhtä arvokasta on kuulla, jos jokin malli ei toimi tai siinä on jotain korjattavaa.
Liian usein me painimme pienessä piirissä samojen ongelmien kanssa. Tässä meillä on varmasti vielä opittavaa ja paljon parannettavaa.
Puheenjohtajamme Annika sanoi viikonloppuna puoluevaltuuston kokouksessa: ”Tärkein tehtävämme on luoda nuorille toivon näkymiä. Kertoa että ongelmat voidaan ratkaista.”
Laajentaisin tätä ajatusta. Meidän keskustalaisten päättäjien, järjestöväen ja työntekijöiden tehtävä on luoda kaikille toivon näkymiä.
Tehdä yhdessä töitä sillä asenteella, että ongelmat voidaan kyllä ratkaista.
Jokainen voi tuoda oman näkemyksensä, kokemuksena ja tietotaitonsa yhteiseksi hyväksi. Se on keskustalaisen aatteen ja arvojen kovinta ydintä.
Tätä perintöä ja tekemisen taitoa meidän ei tarvitse hävetä yhtään.
Raha ei useinkaan ratkaise, jos kaikki muu on pielessä.
Parasta aikaa myös loistavat eduskuntavaaliehdokkaamme käynnistävät kampanjoitaan.
Mennään mukaan tukiryhmiin. Kampanjoinnin työmäärä, puolueen sisäinen kilpailu, ehdokkaan kannustaminen ja varainhankinta tarvitsevat tekijöitä ja tukijoita.
Pienikin hetki teltalla, nippu esitteitä postilaatikoihin, ehkä muutama kymppi kampanjatuotteeseen tai -tilille. Taikka kaveriksi kierrokselle.
Tukiryhmä on on myös ehdokkaan kannustaja ja järjen ääni. Voisin sanoa, että tukiryhmän tehtävä on pitää ehdokas järjissään.
Ehdokas joutuu laittamaan peliin persoonansa ja kuten politiikassa yleensäkin olemaan suurennuslasin alla tarkasteltavana. Tukiryhmä auttaa tassäkin, jos menestyminen aika ajoin epäilyttää.
Tukiryhmä tuo ehdokkaalle mielenrauhaa sillä tavalla, että ehdokas voi keskittyä vain politiikan tekemiseen.
Ja vaikka ei pystyisi olemaan ja tekemään töitä niin tiiviisti, niin voimme olla kiinnostuneita kysymällä: mitä kuuluu, miten menee ja toivottaa tsemppejä.
Takaisin Kempeleeseen.
Pääkirjoituksessa viitattiin maalaisjärkisyyteen. Siihen, että työntekemistapoja on mahdollista muokata ilman mullistavia keksintöjä tai suunnattomia rahasummia. Näinhän se on.
Raha ei useinkaan ratkaise, jos kaikki muu on pielessä.
Meillä keskustalaisilla maalaisjärkeä kyllä riittää. Meidän pitää vain rohkeasti käyttää sitä ja luottaa siihen, että kova työ kyllä jossakin vaiheessa palkitsee.
