Suomen itsenäisyyden puolesta
Ukrainan sodan jälkeen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on mullistunut. Ukrainan sota ja turvatakuuajattelu, oikeammin sanottuna media, hallitsee ”mielipiteitä”. Ryssävihasta on tullut vahva piilovoima, joka alkaa päätä ulos monesta suusta.
Näissä tunteenkuohuissa huomio on kohdistunut vain yksityiskohtiin. Ukrainan julma sota on synnyttänyt pelon, että Venäjä hyökkää Suomeen heti seuraavaksi, jos jotenkin Ukrainasta selviää. Turvaa haetaan kaukaa kuvitelmien ja aseellisen voiman maailmasti.
Sen sijaan Suomen kansainvälisestä asemasta ja ulkopolitiikasta ei puhuta mitään. Sotilaallinen turvallisuuspolitiikka on ainoa puheenaihe, ja sekin on täysin alistanut ulkopolitiikan alleen. Ulkopolitiikka on kuollut, eläköön turvatakuut!
Keskustelussa on unohtunut yksi hyvin tärkeä asia: Suomen itsenäisyys.
Kuluneen sadan vuoden aikana itsenäisyydestä on tullut kauppatavaraa, joka saadaan antaa kenelle tahansa. Kunhan tuo haluaja tulee oikeasta ilmansuunnasta.
Moni suomalainen uskoi ja uskoo, että Euroopan unionin jäsenyys oli sekä taloudellisesti että turvallisuuspoliittisesti tarpeellinen ja järkevä ratkaisu. Oli hienoa päästä kaikkiin niihin pöytiin, joissa tehtiin myös Suomea koskevia päätöksiä.
Ei päästy, koska päätöksiä tekevät suuret jäsenmaat ja päätökset perustuvat niiden etujen ajamiseen. Ei siinä istuta edes Putinin kuuluisaksi tekemässä pitkässä pöydässä. Toisessa päässä suuret jäsenmaat ja toisessa pienet. Suurten pöytä sijaitsee jossain bunkkerissa, eikä sinne pienet pääse huutelemaan.
Viimeistään ns. tukipaketin yhteydessä Suomi kirjaimellisesti myi talouspoliittisen itsenäisyytensä velka- ja kuvitelmatalouden ylläpitämiseksi. Tärkeästä itsenäisyyden osasta saatiin korvauksena vähemmän kuin yksi lautanen hernerokkaa.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen itsenäisyys saatetaan menettää pian. Natossa Suomi ei päätä ”tarvitsemastaan” turvatakuusta, avusta ja sen muodosta päättävät jäsenvaltiot, kukin osaltaan.
Jo EU:n talous- ja turvallisuuspoliittinen kehitys on vienyt tätä ulko- ja turvallisuuspoliittista itsenäisyyttä. Ympyrä vain sulkeutuu, jos liitymme jäseneksi.
Sen jälkeen Suomi ei päätä itsenäisesti ystävästään ja vihollisestaan. Tuota erottelua koskevan päätöksen luovuttaminen sekä EU:lle (pakotepolitiikka ja taloussota) että Natolle on kuolinisku sekä itsenäisyydelle että itsenäisen valtion tärkeimmälle tunnusmerkille: puolueettomuudelle sodan aikana.
Itsenäinen valtio päättää itse, kuka on sen vihollinen ja kuka ystävä. Itsenäinen valtio perustaa tämän päätöksensä omaan riittävän vahvaan puolustuskykyynsä. Se voi liittoutua tarvittaessa kuitenkin edellyttäen, että se tapahtuu tasa-arvoisuuden perusteella. Vain silloin päätösvalta säilyy itsenäisellä valtiolla. Järjestön jäsenyys ei tätä ehtoa täytä.
Kun päätösvalta kuuluu suurille organisaatioille tai niiden vahvoille jäsenille, nuo vahvat jäsenet toki pyrkivät takaamaan itsenäisyydestään luopuneen valtion turvallisuuden. Sitä tehdessään ne kuitenkin käyttävät ratkaisevaa päätösvaltaa, ja alkavat määrätä jäsenvaltion ulkoisista ja sisäisistä toimista turvallisuuskysymysten osalta ainakin.
Suomi kuuluu pillipiipareiden joukkoon eikä rinnastu Ranskaan tai Englantiin. Itsenäisyyden kulissit jäävät pystyyn, mutta todellisuus on kovempi paikka.
Joku voi väittää, että Suomi on ”vahvalla” äänellään päätöksenteossa. Suvereniteetti tuntuu niin kauniilta ja tärkeältä asialta, että kun se katoaa, pyritään kuvittelemaan, että se edelleen elää ja voi hyvin. Menetystä ja siis ikävää tosiasiaa ei tunnusteta.
Tulemme pikemmin kuulemaan tyhjiä lauseita: ”Suomi on nyt itsenäisempi kuin koskaan ennen!” Sanat eivät maksa mitään, ja puhetta mahtuu maailmaan paljon.
Itsenäisyytemme säilyy kuitenkin vain, jos rauha palaa maan päälle poliittisesti kestävän neuvotteluratkaisun kautta. Siihen ulkopoliittisen tarmon tulee kohdistua, samoin sotaa seuraavan rauhan ajan terveeseen kanssakäymiseen ja kansainvälisen yhteisön uudelleenrakentamiseen.
Kuolemassa olevaa itsenäisyyttä ei pelasteta sodalla eikä aseellisella voimalla, ei varsinkaan vieraalla aseellisella voimalla. Itsenäisyys ei tarkoita vastakkainasettelua eikä itsekkäiden etujen ajamista muiden kustannuksella.
Se tarkoittaa kansakunnan säilymistä kansakuntien joukossa, pääpainon ollessa ihmiskunnan sivistyksellisessä kehityksessä ja Suomen siihen tarjoamassa lisässä.
Vilho Harle
kansainvälisen politiikan professori (eläkkeellä)