Pörssisähkön negatiivisen hinnan pitäisi soittaa hälytyskelloja
Suomenmaassa kerrottiin 8. elokuuta siitä, että tiistaina pörssisähkön veroton hinta oli keskimäärin -0,46 snt/kWh. Tiistai oli juttuun haastatellun Energiateollisuuden johtajan Pekka Salomaan mukaan ensimmäinen kerta, kun pörssisähkö oli miinusmerkkinen koko päivän.
Tänä vuonna pörssisähkön hinnassa on ollut useita negatiivisia tunteja, mutta aiemmin ei ole ollut tilannetta, jossa vuorokauden jokainen tunti on pakkasella.
Negatiivinen hinta on merkki kysynnän ja tarjonnan epätasapainosta: periaatteessa sähköntuottajat maksavat siitä, että ne tuottavat sähköä pörssihinnalla verkkoon.
Tämän viikon negatiiviset hinnat ilmenivät markkinoilla jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun ydinvoimalla tuotetun sähkön määrää leikattiin noin 600 megawatilla. Tuottajat jahtaavat päivän sisällä positiivisen tuoton tunteja, jonka vuoksi ydinvoimaa ja tuulivoimaa on vähennetty ja lisätty päivän aikana useasti.
Negatiiviset hinnat johtuvat siitä, että sähkö on tarjolla enemmän kuin sille löytyy tietyllä ajanhetkellä Suomesta tai siirtoyhteyksien välityksellä ulkomailta käyttäjiä. Tuulisella säällä tuulen osuus kasvaa suureksi ja tuulivoiman arvioidaankin kasvavan Suomessa merkittävästi lähitulevaisuudessa.
Uusiutuvan energiantuotannon osuuden kasvaessa sähkön markkinahinnat heittelehtivät enemmän ja hinnat voivat ajoittain painua jopa negatiivisiksi, kuten Energiateollisuuden Salomaa jutussa selosti. Valitettavasti puuttuva kuorma voi johtaa lisäksi siihen, että muun muassa tuulivoimainvestointien takaisinmaksuajat pidentyvät ja kapasiteettia ei kasvateta tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen.
Suomen sähköverkossa on kova pula joustavasta kuormasta, joka kykenee tarvittaessa kasvattamaan sähkön kulutusta silloin, kun sähköä tuotetaan enemmän kuin tarpeeksi. Tähän tarkoitukseen soveltuvat monenlaiset sähköenergian varastointimuodot, kuten vetytuotanto, kemialliset akut ja pumppuvoimalaitokset.
Kaikki kysyntä- eli kulutusjousto ei kuitenkaan ole samanlaista tai samanarvoista, jonka vuoksi on syytä harkita myös täysin uusia joustotyökaluja.
Bitcoinlouhinta on kehittyvä sähköintensiivinen ja paikkariippumaton datakeskusteollisuuden ala. Louhinta kykenee yksinkertaisen tuotantoprosessinsa ansiosta joustamaan milloin tahansa niin kauan kuin on tarpeen, jonka lisäksi se voi olla kaiken ylimääräisen sähkön viime käden ostaja.
Sen sijaan, että tuottajat tuottavat tappiolla sähköä verkkoon tai jahtaavat tuotantotunteja, Suomessa on syytä selvittää louhinnan kaltaisen joustavan ostajan käyttöä sähkön pohjakuorman ja -kysynnän luomisessa.
Louhinnan käynnistäminen on edullisempaa ja vaivattomampaa kuin vaihtoehtoisten sähköintensiivisten teollisuusalojen houkuttelu Suomeen.
Louhinta on myös työkalu sähköverkon taajuuden vaihteluiden tasaamiseksi ja se reagoi nopeasti sähkön hinnan vaihteluihin, koska sen tärkein juokseva tuotannontekijä on sähkö. Louhijat voidaan tuoda täyskuormalla verkkoon alle minuutissa ja kytkeä pois alle sekunnissa, jonka lisäksi kulutus on portaattomasti säädeltävissä. Louhinnassa sähköenergia muuttuu tietokonelaskennaksi ja ohessa syntyy vain lämpöä.
Lämpö on puolestaan hyödynnettävissä hiilineutraalina lämmöntuotantomuotona kaukolämpöverkoissa ja lähiruokateollisuuden tarpeisiin muun muassa kasvihuoneissa.
Vakaan ja ennakoitavan peruskysynnän ja joustavan kuorman avulla Suomi onnistuu vauhdittamaan kestävää vihreää siirtymää ja sähköistymistä.
Näin voimme olla houkutteleva ja kilpailukykyinen sähköintensiivisen teollisuuden kohdemaa, samalla kun kaikki sähkönkuluttajat voivat iloita kilpailukykyisestä sähköntuotannosta ja valtion pohjattomaan kassaan kilahtaisi kaivattuja tuloja.
Thomas Brand
Tutkimusjohtaja
Coinmotion Oy
Jaakko Kaijala
Hallituksen puheenjohtaja
Nordblock Oy
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.