Miksi Suomessa on pienet palkat, ankara verotus ja suuri julkinen velka?
Suomessa on syntynyt ennen näkemätön työmarkkinariita hoiva-alan palkoista ja muista työehdoista. Hoitajajärjestöt ovat antaneet lakkovaroituksia, jotka koskevat jopa sairaaloiden teho-osastoilla työskenteleviä jäseniään.
Potilaiden henkikin on vaarassa. Hallitus aikoo säätää pakkolain, jolla turvataan tehohoidossa tarvittava suojatyö.
Hoiva-alan työmarkkinariita osoittaa kouriintuntuvalla tavalla sen kurjuuden, johon talouspolitiikassamme viime vuosikymmenten aikana tehdyt virheet ovat meidät ajaneet.
Suomessa hoitoalan palkat ovat liian alhaiset. Alan veto- ja pitovoima on liian heikko. Tämä on johtanut myös siihen, että työntekijöitä on siirtynyt ulkomaille, ennen muuta Ruotsiin ja Norjaan. Meillä on hoitajapula.
Palkkojen nostaminen on vaikeaa. Veroja ei voida korottaa, kun veroaste on meillä jo nyt kansainvälisestikin katsoen korkea. Valtio on velkaantunut jo tähän mennessä enemmän kuin verrokkimaissa, ja paha velkakierre jatkuu. Velka kasaantuu taakaksi tuleville veronmaksajille.
Nämä vaikeudet johtuvat ennen muuta siitä, että Suomen talouskasvu on ollut jo kolmen vuosikymmenen ajan hyvin heikkoa, ja olemme eläneet velaksi.
Talouspolitiikassa on tehty pahoja virheitä. Pahimmat ongelmista ovat aiheutuneet niistä vääristä valinnoista, joita Suomi on viime vuosikymmeninä ulkosuhde- ja Eurooppa-politiikassaan tehnyt.
Kun ulkosuhdepolitiikka on ollut rempallaan, on rempalleen joutunut myös sisäpolitiikkamme.
Tästä kirjoitin 13. elokuuta julkaisemassani blogissa.
x x x
Käsittelin kirjoituksessani Suomen liittymistä Euroopan unioniin ja euroalueeseen.
Viime vaiheessa Suomen taloutta ovat vahingoittaneet Ukrainan sotaan liittyneet pakotteet ja vastapakotteet, joista olemme kärsineet enemmän kuin mikään muu maa.
Kuitenkin Suomi on kannattanut kovimpia pakotteita ja tulkinnut niitä hyvin tiukasti. Tämä näyttää liittyneen siihen, että Suomi on hakenut tukea pyrkimyksilleen liittyä sotilasliitto Natoon. Itse Nato-jäsenyyden taloudellista ja poliittista hintaa emme edes vielä tiedä.
Aloitin Suomen taloutta raunioittaneiden suurten virheiden tarkastelun maamme liittymisestä Euroopan unioniin ja euroalueeseen.
Käsittelemättä jäi näiden jäsenyyksien esivaihe eli Suomen 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa harjoittama ”vahvan markan” talouspolitiikka. Sillä valmistauduttiin jäsenyyteen euroalueessa. Se aiheutti meille tähänastisen taloushistoriamme suurimman laman.
Professori Henrik Meinander käsittelee äskettäin ilmestyneessä Kalevi Sorsan elämäkertateoksessa ”Kansakunnan kakkonen” perusteellisesti vuoden 1987 hallitusratkaisua. Teoksessaan hän kiitettävästi oikoo näihin aikoihin eläneitä virheellisiä tulkintoja Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston toiminnasta sen yhteydessä. Tästä kirjoitin edellisessä blogissani.
Sen Meinander sivuuttaa kokonaan, että Harri Holkerin johtama sinipunahallitus perustettiin nimenomaan toteuttamaan ”vahvan markan” politiikkaa. Kalevi Sorsalla oli siinä ratkaiseva rooli. Siitä oli sovittu jo ennen eduskuntavaaleja.
Heti vaalien jälkeen 17.3. Harri Holkeri piti Pörssiklubilla puheen, jossa hän vaati, että uuden muodostettavan hallituksen tulee toteuttaa ”vahvan markan” politiikkaa. Hän tukeutui pääministeri Kalevi Sorsan edellisen vuoden lopulla Suomen Pankin 175-vuotisjuhlassa pitämään puheeseen, jossa hän julisti hallituksensa vankkumatta tukeneen ja tukevan ”vahvan markan” politiikkaa.
Meinander sivuuttaa kokonaan Sorsan vastuun ”vahvan markan” politiikan toteuttajana. Hän jopa puolustaa sitä, että Sorsa Suomen pankin johtokunnan jäsenenä yhdessä Holkerin kanssa vaikeutti seuraavan, Esko Ahon johtaman, hallituksen pyrkimyksiä purkaa hallitulla tavalla markan yliarvostusta.
”Vahvan markan” politiikka johti 1990-luvun alussa syvään lamaan, pankkikriisiin, konkurssiaaltoon ja valtion raskaaseen velkaantumiseen. Sieltä on peräisin osa siitä velkataakasta, jota joudumme nyt kantamaan. Silloin elintasomme voimakkaasti aleni.
x x x
Seuraava elintason alenemisen ja valtion raskaan velkaantumisen vaihe koettiin vuoden 2008 finanssikriisistä alkaneen ”menetetyn vuosikymmenen” aikana, jolloin taloutemme ei kasvanut lainkaan. Tämä johtui Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Talouspoliittisen itsenäisyytensä säilyttäneen Ruotsin elintaso nousi samaan aikaan noin neljänneksellä.
Suomen EU-jäsenyyden hinnan monet ovat vasta näinä aikoina ymmärtämässä.
Kun Suomen EU-jäsenyydestä keskustellaan, monet perustelevat siihen liittyneitä taloudellisia menetyksiä sillä, että olemme hyötyneet sisämarkkinoista.
Tämä perustelu ei ole pätevä. Kun Suomi päätti liittyä unioniin, olimme jo mukana Euroopan talousalueessa (ETA) ja sen kautta sisämarkkinoilla.
Jäsenyytemme välitön seuraus oli maataloutemme ajautuminen kannattavuuskriisiin ja jatkuvaan ahdinkoon.
Menetysten mittasuhteet ovat alkaneet kuitenkin tulla esille vasta nyt, kun EU on kehittynyt tulonsiirtounioniksi ja ryhtynyt puuttumaan myös meidän oikeuksiimme käyttää omia luonnonvarojamme.
Uusin elintason lasku ja valtion velkaantumiskierre on koettu viime vuosina, ja se jatkuu edelleen. Nykyiset päättäjät ovat kasaamassa valtavaa taakkaa oman ikäluokkansa ja seuraavien sukupolvien kannettavaksi.
On muistettava, että meidän taloudelliset vaikeutemme johtuvat ennen muuta siitä, että Suomi on ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikassaan luopunut realistisesta ja kansallisia etujamme vaalivasta linjastaan ja siirtynyt idealistiseen ja jopa ideologiseen, ihmisoikeusperustaiseen politiikkaan.
Tästä on parannuskin aloitettava.
Paavo Väyrynen