Metsä ei ole hiilinielu
Julkisessa keskustelussa metsää pidetään yleensä hiilinieluna, koska ilmastoaktivisteilla ei ole realistista kokonaiskuvaa maapallon hiilikierrosta.
Todellisuudessa metsä on vain hiilen välivarasto; jos metsä olisi hiilinielu, niin maaperässä olisi ainakin viisi metriä orgaanista maata. Jokainen voi ottaa lapion käteen ja todeta, että tavallisessa suomalaisessa metsässä on vain muutama kymmenen senttiä multaa, ja heti sen alla on soraa. Sademetsissä tilanne on aivan sama.
Suomessa soiden maaperässä on orgaanista materiaalia vain parin metrin kerros; jos suo olisi tehokas hiilinielu niin sieltäkin pitäisi löytyä ainakin viisi metriä turvetta, jota on muodostunut noin puoli milliä vuodessa sen jälkeen kun jääkausi päättyi 9500 vuotta sitten.
Metsä ja suo eivät ole hiilinieluja, koska niistä syntyvä orgaaninen aines vähitellen lahoaa ja siitä muodostuu hiilidioksidia ja metaania.
Tässä mielessä viisas metsätalous, jossa metsää uudistetaan ja tuotto käytetään teollisuuden raaka-aineena, ainoastaan nopeuttaa hiilenkiertoa. Hiilen varastointi jopa tehostuu jos metsän tuotteista tehdään tuotteita, jotka kestävät pitkään, kuten huonekaluja ja rakennuksia.
Valtamerissä hiiltä on liuenneena yli 60 kertaa enemmän kuin maapallon kaikissa metsissä yhteensä.
Hiilidioksidi liukenee erittäin hyvin kylmään veteen ja liuottaa graniitissa olevasta maasälvästä mm. kalsiumia ja magnesiumia. Valtameret ovat kemiallisia tehtaita, joka muuttavat valtameriin valuvat karbonaatit, kalsiumin ja magnesiumin kalkkikiveksi ja kaoliiniksi.
Itse asiassa kalkkikivessä on vähintään 1500 kertaa enemmän hiiltä varastoituneena kuin maapallon kaikissa muissa hiilivarastoissa yhteensä.
Jokainen voi todeta tämän ulkomaanmatkoilla, kalkkikiveä on joka puolella, paitsi Suomessa, jossa jääkaudet ovat höylänneet suurimmat esiintymät pois. Tässä mielessä kalkkikivi on maapallon ainoa todellinen hiilinielu.
Valtamerten lämpötila säätää ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrää. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvaa, kun valtameret lämpenevät, koska hiilen liukoisuus meriveteen vähenee. Vastaavasti valtamerten jäähtyessä hiilidioksidin määrä ilmakehässä laskee.
Hiilidioksidi on kasvien tärkein ravintoaine ja sen pitoisuus ilmakehässä vaikuttaa kasvun nopeuteen.
Pitoisuus oli vain 280 ppm 1800-luvulla, tästä johtuen puiden vuosikasvut olivat mitättömiä nykyiseen tilanteeseen verrattuna.
Nykyään hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on 410 ppm, jokainen voi todeta nykyisten puiden suuret vuosirenkaat vierailemalla puutavaraliikkeessä. Kasvihuoneissa pitoisuutta nostetaan jopa 1200 ppm:ään kasvun nopeuttamiseksi. Jos pitoisuus laskee noin 200 ppm:ää, niin kasvit kuolevat.
Käytännössä ravinnontuotantoon tarvittava peltopinta-ala olisi loppunut kesken jo ajat sitten väestöräjähdyksen takia, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei olisi kasvanut viimeisen sadan vuoden aikana.
Kivihiilen, öljyn, tuulen ja kasvien käyttämisessä pelkästään energiantuotantoon ei kuitenkaan ole mitään järkeä, koska nykyisten lämpöpumppujen ja aurinkokennojen avulla energiaa voidaan tuottaa monta kertaa tehokkaammin.
Eri energiamuotoja tulisi verrata niiden tuotannossa tarvittavan pinta-alan perusteella. Esimerkiksi aurinkokennot tarvitsevat 20 kertaa vähemmän pinta-alaa kuin kasvinviljelyyn perustuva energian tuotanto, koska aurinkokennojen energiahyötysuhde on 20 kertaa parempi kuin kasveilla.
Ympäristön suojelu on erittäin tärkeää, mutta sitä tulee tehdä faktojen ja järjen perusteella.
Hyvää tarkoittava tunteisiin vetoava toiminta johtaa herkästi vääriin johtopäätöksiin – ja mikä pahinta, tällöin tutkimukseen ja ongelmien ratkaisuun käytettävissä olevat rahat sijoitetaan vääriin kohteisiin.
Antti Roine
Ulvila